Erään tapon tarina

Sinä saatanan paska. Isä. Hyvä että oot kuollut. Sä et koskaan tajunnut kuinka paljon me vihattiin ja pelättiin sua. Miksi sä ripustaudut äitiin? Miks sen piti olla sulle yhdistelmä sekä pelastusrengasta että nyrkkeilysäkkiä. Sun halaus oli lopulta vihainen ja verinen sarjatökkäys nyrkeillä. Sun lempeys katos aina kun korkki kiertyi. Susta tuli lähiön kingi, pelottava herra Hyde.

Mä niin vihaan sua ja silti sä olit mun isä, jota mä kaipasin ja tarvitsin. Mä aina toivoin että sun raitis lyhyt hetki oli ovi johonkin parempaan. Mutta aina se ovi läsähti sormille niin että kipu säkenöi.

Mä tiedän ettei mun, äidin ja mummon olisi tarvinnut pelätä ja kipuilla, jos sä olisit kuollut aiemmin. Sä olit yks käärme ja paholainen aina kun vedit kännit. Ja sähän vedit aina kännin kun olit maisemissa etkä vankilassa.

Mä jouduin liian varhaisin lapsena valinnnantekijäksi ja portinavaajaksi. Jokaisella ovenavauksella, jonka mä tein sulle meidän kotiin mä tiesin ettei tää tuu päättymään hyvin. Mutta mä tiesin myös sen että jos en avaa ovea, sä teet kalliin ja sirpaleisen sisääntulon ikkunan kautta. Mun piti siis jo lapsena arvioida ja valita useista pahoista vaihtoehdoista se vähiten tuskaa aiheuttava.

Sä särjit mun luottamuksen aikuisiin jokaisella nyrkiniskulla ja potkulla jonka sä upotit äitiin ihan mitättömistä ja olemattomista syistä. Äiti oli niin mureutettu ja hakattu että ihme että se pysyi järjissään ja kasassa niinkin pitkään. Sun hyvät jaksot oli enemmän muutama hetki päivässä, muutama päivä kuussa, muutama viikko vuodessa. Hyvän jakso mitta oli selvä jakso, mutta aina jotenkin ne kaudet keräs myös pahuuden painetta tuleviin repsahduksiin.

Äiti mä oon niin surullinen, että mä en voinut auttaa sua pienenä ja hentona alakoululaisena. Ei ne nyrkiniskut satuttaneet vaan se pinttynyt musta jonka tajusi aina tulevan kun isän silmät alkoivat kipunoida ja sormet pumppaamaan levottomuutta.

Lapsuuteni oli kuin suklaajoulukalenteri. En tiennyt mitä seuraavasta luukusta tuli. Paitsi sen että se sattui. Siis aina tiesi mitä tuli, mutta odotti että tulisi paras ja onnellisin yllätys.

Isän vankilatatuoinnit olivat koko pitäjän puheenaihe. Ne olivat myös jonkinmoiset valta- ja kiimamagneetit. Örveltäjät ja pikkupimut pyörivät isän ympärillä, koska sen ympärillä tapahtui aina jotain arvaamatonta. Mulle ne tatuoinnit edustivat enemmän pahuuden pistinmerkkejä. Mädän pesäkkeitä. 

Isä. Sun perintös on raskas kantaa. Se on kipua, särkyä, pelkoa ja paskaa. Mun päätehtävä itse isänä oli puhdistaa kaikki se pahuus jonka sä lapioit mun lapsuuteen. Enkä mä onnistunut siinä, sillä mä sain lähinnä muistoja vain siitä pimeämmästä puolesta. Olihan meillä myös mukavia aikoja. Oli retkiä ja kirjeitä. Oli yritystä. Mutta keho muistaa lähinnä ne iskut ja pelon.

Kun toiset lapset tulivat koulusta kotiin niitä saattoi odottaa kiitollinen koira tai pullaa ja maitoa. Kun mä menin kotiin mua odotti kiiluvasilmäinen känni-isä ja turpiinannot äidille. Mun lapsuuden avut läksyihin oli se, että miten paeta isää, miten lukea räjähdyspisteen merkit, miten vältellä ympärillä loisivaa rymyjengiä.

Hyvästi isä. Pala kunnolla tuhkaksi ja leviä maailman tuuliin. Pois silmistä, koska mielestä et koskaan katoa. Mun nimeni on Asko. Kerron kirjassa Erään tapon tarinan sen mitä lapsena koin. Mitään lisäämättä, mitään poistamatta. Vaikka äiti, mummu ja poliisi ehkä muistaisivat asiat toisin. Näin minä ne asiat koin lapsena. Siitä kerroin tämän kirjan kirjailijalle.

Kirjan taustasta lukijan silmin: Erään tapon tarina on kuvaus perhehelvetistä. Ala-asteikäisen kertojapojan mummo tappaa vävynsä yli 13 vuoden piinaavan jakson jälkeen. Lyö keittiöveitsen rintakehään lähiöpubissa. Kirja kuvaa onnistuneesti tapahtuma taustat true crime maisemissa oivaltavan kuulustelupöytäkirjarytmityksen avulla.

Lukiessa jää miettimään läheisriipuvuuden kipusäikeitä. Kuinka Ulla ei pääse loisestaan vaikka kuinka tahtoo ja yrittää. Mies on säikeyttänyt pahan juuri tähän yhteen uhriin, jota kohtaan on joskus tuntenut myös rakkauden kaltaisia tunteita. Onneksi Esko-isä on enemmän vankilassa kuin kotona terrorisoimassa. Mutta lomilla ja välijaksoilla hän palaa aina Askon kotiin, vaikka äiti kuinka pakoilee ja on tehnyt tilit selviksi miehensä kanssa.

Rehjake on kuin paska joka nousee aina pintaan, bungerangi joka palaa aina lähtöpaikalleen. Pelko ei katoa. Välillä on toivon säikeitä ja parannuksen piiruja. Mutta känniporukka tulee aina kuin ankeuttajien hääseurue.

Äänikirjan kuulija ja kirjan lukija saa seurata turvallisesti tätä perhehelvettiä. Väkivallalla ei mässäillä eikä rikoksilla sosiaalipornoilla. Sympatia ja verenpaine nousevat perheen puolesta. Tatuoitu mies terrorisoi perhettään. Kunnes lastaan ja lapsenlastaan suojeleva mummo kaataa tämän saatanallisen pedon keittiöveitsellä. Askon tarina on selviytymistarina, jonka sankari on tappajamummo. Kiitos Asko, kiitos äiti ja mummo. Te olette todellisia arkisankareita.

Kirjailija Katariina Vuoren Erään tapon tarina oli yksi lukupiirin kirja, joita vertaistarinoitsijat lukivat. Kirja synnytti ylläolevan kirjoituskokemuksen itsekin perheväkivaltaa kohdanneelta lukupiiriläiseltä. Kirjaan liittyvän Askon todellisen tarinan voit lukea myös esimerkiksi Iltasanomista, Avusta, Iltalehdestä tai kuunnella haastattelun YLE:n Arenasta.