Facebook
Facebook
Instagram

Huoltajuuskiista

Aatos oli kahden vuoden ikäinen kun minulle ja Marjalle tuli ero. Erosimme Marjan syrjähypyn takia ja Marja muutti Aatoksen kanssa yhteisestä kodistamme suoraan uuden miesystävän luokse. Tunsin, että minulta vietiin perhe-elämä yhdessä yössä pois. Tilanne oli rankka, ikävöin poikaa ja olisin halunnut pitää kiinni lapsestani. Halusin pitää kiinni oikeudestani olla isä.

Tiesin, että arki tulisi olemaan vaikeaa. Jo suhteen aikana ilmenneet kommunikaatiovaikeudet tuskin helpottuisi. Tiesin senkin, että Marja haluaisi unohtaa minut, elää uutta perhe-elämää ja leikkiä ettei minua koskaan olisi ollutkaan. Uudesta miesystävästä tehtiin kovaa vauhtia Aatoksen uutta isää. Tämä kaikki vaikeutti arjen peruskuvioiden selvittelyä. Minä kelpasin elatusmaksujen maksajaksi, mutten kelvannut huoltajaksi. Sain tapella jokaisesta tapaamisesta ja pelätä, että Marja ei pidä kiinni sovituista asioista.

Pelkoni osoittautui aiheelliseksi. Oli perjantai ja oli sovittu, että Aatos tulee luokseni viideltä. Aatosta ei näkynyt, minulle ei vastattu puhelimeen ja kun kahdeksalta ajoin Marjan talon luo, ei minulle aukaistu ovea. Koitin koko viikonlopun soittaa ja tavoittaa lapseni äitiä, mutta ei. Seuraavalla viikolla Marja laittoi viestin, että ei halua Aatoksen enää tulevan luokseni.

Meni kuukausi, etten saanut tavata lastani. Olin epätoivoinen ja soitin poikani neuvolaan. Neuvolasta sanottiin, että he eivät ota kantaa asiaan, mutta uskovat lapsellani olevan asiat kunnossa, onhan hän äitinsä kanssa. Soitin lastenvalvojalle, soitin sukulaiset. En saanut apua mistään. Sukulaisten hätyyttely tuotti sen tuloksen, että Marja soitti minulle. Hän raivosi, että olen kertonut asioistamme ulkopuolisille ja uhkasi, että jos vielä kerrankin tulen heidän tontille, hänen uusi miesystävä ampuu minut. Koin, että tilanne ei ole enää minun hallinnassa. En pitänyt uhkausta todellisena, mutta se sai minut käsittämään, kuinka ulkopuolinen olen.

Tein lapsestani lastensuojeluilmoítuksen. Kerroin, että minulta on evätty oikeus tavata oma lapseni. Sain ajan toimistolle, minua haastatteli kaksi naista, joiden molempien kanta asiaan oli seuraava: Lastasi on käyty tapaamassa, meidän arviomme mukaan hänellä ei ole mitään hätää, joten tarvetta lastensuojelun toimenpiteeseen ei ole. Lapsen äiti oli kertonut, että saisin tavata lapseni, mutten ollut kiinnostunut tapaamaan. Olin raivoissani. Äidin sanomiset kuittasi kaiken puheeni. Olin muuttunut epätoivoisesta isästä valehtelevaksi ja välinpitämättömäksi. Järjestelmä petti minut, mutta säikäytti lapseni äidin. Hän suostui taas antamaan lapsen tapaamisoikeuden minulle. Sain seuraavana viikonloppuna Aatoksen luokseni. Tuolloin aikaa pojan tapaamisesta oli mennyt jo pari kuukautta.

Tiesin, että lastensuojelun puolelta tilanteeni oli hoidettu väärin, mutten jaksanut lähteä tappelemaan asiasta. Sain kuitenkin sen mitä halusin, sain nähdä poikani. Tapa siihen ei ollut oikea, mutta välitin vaan lopputuloksesta. Puoli vuotta sujui mallikkaasti, sain nähdä Aatoksen joka toinen viikonloppu ja arki-iltaisin silloin tällöin.

Sitten tapahtui taas uusi yhteyden katkeaminen. Sama kaava. Luvattu tapaaminen peruuntui, ei yhteyttä puhelimella, ei mitään. Soitin lastensuojelun päivystävään numeroon. Tällä kertaa asiaani tartuttiin tosissaan. Lastensuojelu myönsi suoraan, että he eivät voi lähteä selvittämään huoltajuuskiistaa, mutta osaavat neuvoa tahon jonka kanssa selvittää asia. Aiemmasta pettymyksestä olin oppinut, etten osaa hoitaa asiaa itse ja palkkasin asianajajan. Huoltajuuskiistaa alettiin käymään läpi käräjäoikeudessa ja vihdoin asiassa kuunneltiin molempaa osapuolta. Lastensuojelu arvioi lapsen tilanteen taas hyväksi, mutta myönsi sen tosiasian, että vanhemmillakin täytyy olla asiat kunnossa. Aiemmin meidän huoltajien tilanne oli sivuutettu, mutta nyt nähtiin kokonaisuus ja se tosiasia, että ilman toimivaa huoltajuutta lapsenkin etu kärsii.

On valitettavaa, että nyky-Suomessa liian usein äiti on aina automaattisesti ensisijainen huoltaja. Pidetään  selviönä, että jos lapsi asuu äitinsä kanssa, on lapsella asiat kunnossa, mutta isän oikeutta ei tunnu ajavan kukaan. Ei kyseenalaisteta sitä tosiasiaa mitä lapsen kasvuun vaikuttaa se, että yhtäkkiä toinen vanhempi lakkaa olemasta elämässä läsnä. Kun Aatoksen ja minun tapaamisessa oli kahden kuukauden väli, tuntui että poika vierastaa minua. Omaa isää. Jos tilanne olisi toisinpäin, isä ei antaisi äidin nähdä lastaan kahteen kuukauteen, olisi se takuulla tuomittavampi teko.

Ensimmäisellä yhteydenotto kerralla lastensuojelun olisi pitänyt huomioida tilanteeni erillä tavalla. Olen tehnyt asiasta tutkintapyynnön. Olen kiitollinen siitä, että en menettänyt luottamustani järjestelmään, sillä toisella kerralla sain kun sainkin avun. Haluan sanoa lastensuojeluun yhteyksissä oleville, että älkää lannistuko jos ensimmäisen työntekijän kanssa asiat ei suju. Vaikka laki määrää, niin hekin tekevät työtään myös omalla persoonallaan.

Lastensuojelusta puhutaan mörkönä joka vie lapset pienemmästäkin ilmoituksesta pois, mutta minä näen sen niin, että aika paljon saa tapahtua ennen kuin he edes reagoivat. Neuvoja kyllä saa, se ainakin riitti minulle. Nyt saan olla isä, ihan papereissakin.