Katse peilikuvassa

Mun nimeni on Alina. Mä olen neljäkymmentäviisivuotias kolmen lapsen äiti. Mulla on yksi poika ja kaksi tytärtä. Lassi on viisitoistavuotias, Milla on kolmetoista ja Juulia seitsemän vanha. Mulla ja puolisollani Timolla oli häät vuonna 2002. Se oli onnellista aikaa. Kun mun esikoinen Lassi syntyi, se täydensi meidän onnea. Asuimme rivitalossa Raahessa ja mä tein siellä lähihoitajan työtä. Timo kävi Oulussa töissä ja tuli iltaisin kotiin. Millan syntymän aikaan meidän piti muuttaa Ouluun, koska Timo ei enää jaksanut kulkea pitkiä työmatkoja päivittäin. Hän työskenteli silloin yhden siivoustuotefirman varastossa. Me muutimme Puolivälinkankaalle kerrostaloon. Elämä meni hyvin, vaikka huomasin mieheni ja mun yhteisen ajan vähenevän pikkulapsiarjen ja työkiireiden myötä. Sain kuitenkin töitä pienestä oululaisesta kotihoitoyrityksestä, jossa viihdyin.

Siihen asti tasapainoinen arki muuttui, kun Lassi oli viiden ja Milla kolmen vanha. Anoppini oli elänyt yksin erottuaan Timon isästä. Hän elätti itsensä siivoojan töillä ja täytettyään kuusikymmentä vuotta hän haki eläkettä. Päätöksen viivästyessä hän päätti ottaa pikalainan, jolle mä ja mieheni sekä mieheni veli lupasimme tulla takaajiksi. Anoppini nosti lainan, muttei pystynytkään maksamaan sitä takaisin. Velka lankesi meidän takaajien maksettavaksi. Siitä alkoivat ongelmat. Jouduimme velkajärjestelyyn ja aloimme maksaa velkaa. Tulomme riittivät vuokranmaksuun, laskuihin ja ruokaan. Käytimme rahaa holtittomasti muihinkin menoihin. Rahamme loppuivat ennen kuukauden päättymistä. Timo alkoi juoda alkoholia lievittääkseen ahdistustaan. Hain seurakunnalta ruoka-avustusta perheellemme. Lainasin rahaa vanhemmiltani, jotka suhtautuivat jo seurusteluumme ylimielisesti. En saanut juuri apua heiltä, ja lastenhoitoonkin he osallistuivat vain harvoin.

Mä ja Timo aloimme etääntyä toisistamme. Riitelimme usein viikonloppuisin ja hän hävisi pariksi päiväksi juomaan. Hän kertoi mulle eräänä sunnuntaipäivänä, että hänellä on ollut lyhyt suhde johonkin Seijaan. Tunsin viiltävää tuskaa sydämessäni, kun hän kertoi sen. Vastasin pettymykseen omalla tavallani, tuntien itseni haavoitetuksi. Kävimme kesällä vuokramökillä Iso-Syötteellä kaveriporukalla. Lapset olivat mukana ja me aikuiset juhlimme juhannusta. Mökkireissulla tapasin Pekan, joka oli Timon kaverin kaveri. Kerran Timon ollessa poissa pyysin Pekan meille yöksi. Lapset katsoivat meitä ihmetellen, kun menimme kahdestaan makuuhuoneeseen. Pekka vannoi rakastavansa mua. Kysyin Lassilta, mitä mieltä hän olisi, jos muuttaisimme Pekan luo. Lassi sanoi, että siinä tapauksessa hän jäisi isän luokse. Mun ja Pekan suhde kariutui lopulta. Eräänä päivänä sanoin miehelleni, että jos asiat eivät  parane, haen avioeroa. Timo vastasi, että mä ja lapset olemme hänelle kaikki kaikessa. Hän vähensi juomistaan, mutta ratkesi edelleen ajoittain.

Lassin sisäiset ristiriidat jäivät multa huomaamatta omien vaikeuksien keskellä. Siirtyessään yläasteelle hän alkoi viettää aikaa koulukirjojen äärellä jopa öisin. Hän kävi hyvän isoveljen tavoin myös kaupassa, siivosi ja huolehti sisaruksistaan. Hän lainasi meille välillä viikkorahaansa, koska emme hallinneet rahankäyttöä. Isänsä toiveesta hän pelasi jalkapalloa poikien juniorijoukkueessa, mutta yhdeksännellä luokalla hän lopetti pelaamisen. Koulussa menestyminen oli hänelle ehkä keino paeta kodin ankeaa ilmapiiriä. Huomasin, että hän alkoi laihtua, ruoka ei enää maistunut.

Olin tulossa töistä ja avasin kotiovemme. Kuulin kylpyhuoneesta oksentamisen ääniä ja menin ovelle koputtamaan. Kysyin, kuka siellä on. Lassi vastasi, että hänellä on paha olo. Pyysin avaamaan oven. Lassi oli pitkään hiljaa ja avasi sen lopulta. Istutin hänet keittiön tuolille ja kysyin, mikä hänellä on. Hän vastasi näkevänsä peilistä lihavan pojan. Säikähdin ja sanoin, että hän on jo nyt langanlaiha. Hän kertoi, että hänen täytyy oksentaa syömänsä ruoka tai jättää syömättä.

Otin yhteyttä nuorten syömishäiriöklinikkaan ja kysyin, mitä mun pitäisi tehdä. Mua pyydettiin käymään siellä Lassin kanssa. Varasin ajan ja tulin innoissani kotiin työpäivän jälkeen. Lassi oli jättänyt lapun eteisen pöydälle. Siinä luki: ”Pieni poika metsän lähteellä odottaa noutajaa. Poika istuu kivellä ja vesi alkaa nousta.” Hämmennyin ja katsahdin keittiöön. Lassi näytti nukkuvan keittiön pöydän äärellä. Menin hänen luokseen ja ravistelin häntä hellästi. Hän lyyhistyi lattialle. Soitin hätääntyneenä Timolle ja pyysin häntä apuun. Kannoimme Lassin autoon ja Timo ajoi niin lujaa kuin pystyi. Seitsemänvuotias Juulia oli kyydissä ja kysyi, mikä veljellä on. Soitin hätäkeskukseen ja koetin herättää Lassia. Hän avasi ja sulki silmäluomiaan, puheesta ei saanut selvää. Kun saavuimme ensiapuun, Lassi vietiin vatsahuuhteluun. Hän oli ottanut isän nukahtamislääkkeitä. Kun hän heräsi, olimme huolestuneina vuoteen äärellä.

Sanoin Lassille, että hänen täytyy saada apua. Puhuin hänelle syömishäiriöklinikasta ja kerroin, että voimme mennä sinne yhdessä. Lassi oli poissa koulusta kolme kuukautta uupumuksen vuoksi. Menimme klinikalle ja aloimme suunnitella Lassille päiväohjelmaa. Aloimme ruokailla yhdessä. Hän aloitti omasta ehdotuksestaan tanssiharrastuksen, josta löysi iloa ja ensimmäisiä ystäviä. Timo on lopettanut juomisen ja olemme käyneet perheneuvojalla keskustelemassa parisuhteestamme. Tulevaisuus näyttää nyt valoisammalta, olemme pysyneet yhdessä vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikka meillä on edelleen taloudellisesti tiukkaa, uskon meidän selviytyvän. Lapseni ovat mulle kaikkein tärkeintä maailmassa. Haluan olla enemmän läsnä kotona heidän elämässään ja teen vain osa-aikaisia töitä. Olen valtavan onnellinen hetkistä läheisteni kanssa.