Facebook
Facebook
Instagram

Kelpo poika

Nuokkari tuli minulle tutuksi kavereideni kautta. Lähdin yhtenä iltana pelaamaan sinne jalkapalloa ja hengailemaan. En ole mikään liikunnallinen ihminen, joten tuollainen rento pelaaminen sopi minulle. Pidin ajatuksesta, että tavallaan harrastin jotain, muttei tiukka aikataulu sitonut minua. Heti alussa huomasin, että nuokkarilla on mukava ilmapiiri. Se tuntui hyvälle ilmapiirin jälkeen joka kotonani vallitsi.

Minä olen eroperheestä. Asun isäni ja veljeni kanssa kolmestaan, minä olen 15, veljeni 13. En ole nähnyt äitiäni moneen vuoteen. Joskus tuntuu siltä kuin äitini olisi kuollut. Paitsi että kuolleet eivät koita pilata toisten elämää. Äidilläni on monenlaisia ongelmia. Isä koittaa puolustella, että äiti on sairas, mutta hullu olisi oikeampi nimitys. Minun on vaikea ymmärtää, että äiti ei tahdo tavata minua. Vielä vaikeampaa on se, ettei äitini tahdo isänkään olevan meidän elämässä. Millaisena äiti minut oikein näkee, jos en hänestä ansaitse vanhempia? En ole tervetullut äitini kotiin, en ole edes varma missä hän nykyään asuu.

Nuokkarilla tunnen itseni tervetulleeksi. Olen jutellut monta kertaa ohjaajan kanssa kotioloistani ja puhuminen on tehnyt hyvää. Ohjaaja ei asetu kenenkään puolelle, mutta on hän kerran maininnut, että ”harmittaa äitisi puolesta kun hän ei näe miten hieno ja kelpo nuori olet”. Hän on joskus sanonut minulle, että erotilanteissa toinen osapuoli saattaa olla niin katkera, että tekee kaikkensa kostaakseen jättävälle osapuolelle. Hän varmaan koitti sanoa, että ehkä vika ei ole minussa. Ehkä äiti käyttäytyy noin koska haluaa satuttaa isää. Jälleen kuulin olevani kelpo poika. Se tuntui hyvälle, olla kelpo nuori.

En nimittäin ole aina tuntenut niin. Viime talvena purin pahaa oloani päihteiden pariin ja tunnustan, että ihan tahallaan hankin itseni vaikeuksiin, että saisin tuntea jotain. Elämässäni on kyllä tunteita, mutta kaikki niistä tunteista on huonoa. Surua, ikävää ja katkeruutta. Halusin tuntea jotain muuta ja jännityksen tunne oli helpon saavuttaa. Yhtenä kertana sain loistoidean. Varastamme kaverin kotoa viinaa, juodaan kännit ja kokeillaan päästäänkö nuokkarille.

Päästiinhän me, mutta ei iloa kauaa kestänyt. Jäimme kiinni humalatilasta ja siitähän napsahti soitto kotiin ja lastensuojeluilmoitus. Ohjaaja oli jutellut isäni kanssa pitkän aikaa minun tilanteesta, kertonut, että hänellä on velvoitus ilmoittaa asiasta myös lastensuojeluun. Isäni oli hyväksynyt tilanteen ja sanonut, ettei hänellä ole mitään salattavaa.

Tuntui kun minut olisi petetty jälleen. Miksi ohjaaja sanoi minua kelpo nuoreksi, jos sitten kertoikin tekemisistäni isälle. Samaan aikaan oli peloissani, saanko ja kehtaanko enää mennä nuorisotalolle. Ajatteleeko ohjaaja minun olevan nyt huono? Koin epäonnistuneeni kaikessa.

Asiat saivatkin hyvän käänteen. Lastensuojelusta oltiin yhteydessä isääni ja isäni kertoi perheemme tilanteen heille. Minun juomisestani ei tehtykään numeroa, vaan huomio keskittyi siihen, että isälläni tulisi olla oikeus päättää minun ja veljeni asioista. Huoltajuutta alettiin tarkastelemaan uudelta kantilta ja sen myötä äidillekin alettiin etsimään apua arkeen.

Äitini ei edelleenkään tahdo nähdä meitä, mutta joku on joka tahtoo. Nimittäin ohjaajat nuokkarilla. Kaverini välitti terveisiä, että minua on kyselty ja toivotettu nuokkarilla käymään. Menin, juteltiin ja kuulin, että olen kuulemma edelleen kelpo poika.

En tiedä mitä kaikkia virheitä tulen vielä tekemään, mutta on onni huomata, että mokata saa ja silti on tervetullut jonnekin. Tervetullut olemaan vaan sellainen kuin olen.