Facebook
Facebook
Instagram

Elämää kosteissa kulisseissa

Sisarukset Iiris ja Aino kokivat vanhempiensa viinan käytön lapsuudenkodissaan hyvin eri tavalla. Toinen sopeutui ja selvisi vähillä kuhmuilla. Toiselle lapsuusaika jätti haavoja, jotka eivät tahtoneet parantua.

Iiris: Lapsena sitä jotenkin vaan jakso kaikki ne joulut, juhannukset, vaput. Olin reipas, neuvokas ja sopeutuva. Tein pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa. Kirjoitin päiväkirjaa ja leikin kerrostalon muiden lasten kanssa vaikka ja mitä.

Aino: Mulla oli koko lapsuuden ajan kokemus siitä että olen huonoin, olen mitättömin. Etten ollut edes äidin tai isän rakkauden arvoinen. Mä olin hiljainen, vetäytyvä, miellyttämishaluinen ja herkkä. Koin koko ajan häpeää ja riittämättömyyttä. Vaikka miten yritin, mikään ei riittänyt.

Iiris: Ei meidän koko lapsuus ollut niin surkeaa ja kamalaa niin kuin Aino tilittää. Okei, vanhemmilla oli toki huonot hetkensä. Ja okei, ehkä niitä oli määrällisesti liikaa näin jälkikäteen ajateltuna.

Aino: Lapsuus oli yhtä ansalankojen väistelyä ja jatkuvaa varpaillaan oloa. Mulla oli semmonen kumma möykky aina matkassa. Ja lukion jälkeen se sitten poksahti syömishäiriönä. Lamaannuin. Passivoiduin. Aloin viillellä itseäni. Olin rikki ja sekaisin.

Iiris: Hyvinä päivinähän me tehtiin hauskoja juttuja yhdessä. Oli perheretkiä, käytiiin kirjastossa, teatterissa ja elokuvissa. Ostettiin irtokarkkeja ja katsottiin yhdessä Law & Orderia lämpimiä uunivoileipiä syöden.

Aino: Pelkään yhä viikonloppuja. Pelkään pimeän varjoja. Tulkitsen yhä ylivalppaana kulissien takaiset ja pinnan alaiset jännitteet. Aistin toisten tarpeet kuin pelokas eläin, tuntosarvet ja viiksikarvat väpättäen. Mulla on yhä krooninen tarve miellyttää ja auttaa toisia.

Iiris: Kyllä meidän vanhemmat joskus riitelikin, mutta ei siinä mitään perheväkivaltaa onneksi ollu. Se näytti vähän samalta kuin huitois jotain hyttystä, kärpästä tai paarmaa pois. Poliisit kävi vaan pari kertaa kun oli isommat sukujuhlat ja herraseurue päätti panna painiksi.

Aino: Juhliin tiivistyi aina ne petetyt lupaukset. Juhlat alkoivat leppoisasti ja päättyivät kaaokseen: huutoon, itkuun, käsirysyyn ja mökötykseen. Juhlat olivat käsittämätöntä ölinää, huojumista, uhoa ja patotumien purkua.

Iiris: Ei mulla koskaan ollut turvaton olo, joskus olin ehkä levoton. Enkä mä ollut yksinäinen. Samanlaisia räkänaamoja oli naapurostossa paljonkin. Rivoja juttuja sitä sai kännisiltä naapureilta kuulla niin että posket punotti. Sitä oppi kommentoimaan nopeasti takaisin.

Aino: Viikonloppuisin isä ölisi, konttasi, kuolasi ja kuseksi. Eihän sitä lapsena tajunnnut mikä on hulluutta, mikä humalaa. Monesti äidiltä kysyin että haetaanko isi nyt pois kun se on tuommoinen. Mä en mielestäni todellakaan saanut mitään hyvää mallia terveestä parisuhteesta. Parikymppisenäkin tulin vielä herkästi hyväksikäytetyksi ja petetyksi. Maksoin poikaystäväni velat, kuuntelin ivat ja kestin sivusuhteet.

Iiris: Ei kotoa mitään valtavaa häpeän taakkaa jäänyt repussa kannettavaksi. Kulisseja toki kontrolloitiin. Isä oli jotenkin poissaoleva muutoinkin kuin työmatkoillaan. Isä oli monesti väsynyt ja ärtynyt. Vanhemmat joivat vain viikonloppuisin. 

Aino: Juoppoisukkimme mielialat määräsivät meillä menon ja meiningin kotona täysin. Isä määräs mitä tehtiin, mitä katsottiin, mitä hankittiin. Hänestä vika oli aina jossain muualla: ruoassa, siisteydessä, meidän lasten saavutuksissa ja tekemisissä. Känniläisenä sen säännöt ja käskyt muuttuivat vielä mielivaltaisemmiksi. Kuinka moni aikuinen suostuisi syömään viikosta toiseen ruokaa josta ”vain neljäsosa” on pilaantunut. Sitä ne viikonloput olivat, pilalle menneitä.

Iiris: Mulle lapsuus kosteine viikonloppuineen oli jotenkin normaalia menoa. Ja sitä se kuulosti olevan muillekin naapureiden lapsille. Ja sääkin menestyit tosi hyvin koulussa.

Aino: Koulussa ei nähty meidän kulissien taakse. Eikä varmaan haluttukaan nähdä. Kaiken täytyi olla hyvin, koska kaikki näyttivät olevan hyvin. Joo mä menestyin koulussa, mutta sisältä mä olin rikki.  Selvittelin huonon itsetunnon ja riittämättömyyden tunteen juuria kolme vuotta terapiassa YTHS:ssä. Jä mä kuulin tässä pari vuotta sitten naapurilasten kohtaloita. Kaikille ei käyny todellakaan hyvin. Pari on kuollut sekakäyttäjänä. Yks istuu yhä vankilassa.

Aino pääsee mieliaiheeseen. Hän yrittää myydä Iiriikselle toimittaja Taneli Heikan ajatusta alkoholiin kaatuneiden muistomerkistä.

Tilastojen mukaan Suomessa on 70 000 lasta, jotka kohtaavat vanhempien vakavan alkoholiongelman perheessään. Alkoholi on Suomen unohdettu sota. Se on kaatanut miehiä ja naisia mykkiin hautoihin vuosituhansia. Alkoholin yli tuhatta vuosiuhria ei muistella julkisesti. Sankarihautoja ei ole. Läheisensä menettäneet muistelevat rakkaitaan yksin.”

Iiris irvistää Ainolle. Pian huoneeseen pelmahtaa kolme päiväkoti-ikäistä lasta. Tänään on tulossa tuplasynttärit kuusivuotiaille serkuksille. Sisarusäidit pukevat ylleen essut ja alkavat leipomisvalmisteluihin hymysuin. Tänään kuten ei muinakaan viikonloppuna kierry auki muuta kuin limsapullon korkit.