Facebook
Facebook
Instagram

Kuin toinen koti

Nuorisotalo on minulle kuin toinen koti. Enemmän minä täällä vietän aikaa kuin vaikka omassa huoneessani. Olen ollut tässä talossa aivan taaperosta asti, sillä kävin päiväkodissa tuossa seinän takana. Olen nähnyt ohjaajia näiden 18 vuoden aikana niin monta, etten edes muista kaikkien nimiä. Minulla olisi monta juttua kerrottavana, mutta puhutaanko parista viimevuodesta, ne ovat olleet itselleni tärkeimmät.

Nuorisoklubin kautta olen päässyt kokemaan mahtavia juttuja. Discot pienille kävijäille muistuttaa siitä ajasta kun itse jonotin minidiscoon. On hauska, että ensin olen ollut kävijä ja nyt järjestäjä. Olenko joku päivä ohjaaja?

Kuten sanoin, olen käynyt täällä aina. Tunnen kaikki kävijät ja varmaankin kaikki kävijät tietää kuka olen. Kun tänne tulee joku vierailemaan tai uusi ohjaaja, minut esitellään monella tavalla: Olen nuorisoklubilainen, olen nuokkarin vakkarikävijä, vertaisohjaaja ja maskotiksikin minua lämpimästi kutsutaan. Näiden seinien sisällä olen tärkeä. Kun astun nuokkarin ovesta ulos ja valot sisällä sammuu, en ole enää mitään. Olen joskus ajatellut, että nuokkarin mennessä kiinni, minä lakkaan olemasta. Olen tyhjä kuori joka kävelee bussipysäkille, menee kotiin ja sietää kaiken.

Minulla on kotona vaikea tilanne. Molemmat vanhempani sairastavat ja koen riittämättömyyttä heidän auttamiseen. Taloudellinen huoli painaa meitä kaikkia kolmea, mutta kukaan ei sano sitä ääneen. Haluaisin muuttaa kotoa pois, mutten voi. Isäni ei jaksa hoitaa yksin äitiä. Isä on niin väsynyt, että pakenee pahaa oloa alkoholin taakse. Et usko, miten monta yötä olen valvonut kuunnellen heidän tappelua. Nukuin yhden yön pyykituvassa kun en enää jaksanut sitä huutoa. Olen aamuisin väsynyt, mutten koskaan niin väsynyt ettenkö jaksaisi lähteä pois. Menen toiseen kotiini. Siellä ei huuda kukaan.

Kotioloni ovat nuoriso-ohjaajien tiedossa. Yhden ohjaajan kanssa ollaan käyty mielenterveystoimistossa juttelemassa. He ovat huolissaan minusta, mutta näytän kyllä päivittäin huolen olevan turha. Nuokkarin ilmapiiri saa minut hyvälle tuulelle, jaksan pelailla korttia nuorten kanssa, auttaa ohjaajia ja tehdä talkoohommia. Jokainen kiitos on minulle kuin hempeä halaus. Kun tunnen itseni tarpeelliseksi, saan sisältöä niihin tyhjiin kuoriini joita kannan.

En harrasta mitään, minulla ei ole varaa ratsastaa kuten kavereillani. Nuokkarilla käynnissä on sekin hyvä puoli, että saan siellä liikuntaa. Salissa on mahtava pelata jalkapalloa tai korista. Meneekö kehumiseksi jos kerron, että olen melkoinen biljardimestari?

Ohjaajien avun ansiosta nyt näyttää sille, että saamme kotiin isälle ja äidille apua. Isä sanoo, ettei olisi osannut hakea tukea itse. On minulle huojentavaa, että joku muukin vetää tätä kivirekeä. Kun vanhemmat saavat apua, saatan alkaa haaveilemaan omasta kodista. Tai no, minusta tuntuu että tämä nuokkari on jo minun koti. Tahdon vaan vielä paikan jossa nukkua rauhassa, paikan jonka avaimet tuntuu keveälle taskussa ja jonne kävelen se sama lämpö rinnassa mitä koen täällä nuokkarilla. Minulle riittää tämä paikka ja nämä ihmiset.