Facebook
Facebook
Instagram

Lähidemokratian korjaussarja

Eeva Luhtakallio ja Maria Mustranta: Demokratia suomalaisessa lähiössä. Into. 138 s.

Luhtakallion ja Mustrannan kirja kertoo pääkaupunkiseudun lähiössä  toteutetusta (poliittisen) osallistumisen työpajasta. Ei ole hankalaa päätellä että käytännössä kysymys on Jakomäestä. Oleellista ei ole kuitenkaan ole ollut tehdä kirjaa Jakomäki-ilmiöstä vaan demokratian tilasta lähiöissä.

“Yli neljännes asukkaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea ja ruotsia. Työttömyysprosentti hipoo kahtakymmentä. Osanotto edustukselliseen demokratiaan on kaupungin alhaisin.”

Kirjan takana on kaksi säiettä. Luhtakallio on tutkinut, miksi perussuomalaisten kannatus on ollut suurinta lähiöissä, joissa äänestysaktiivisuus muuten on ollut alhaisin.  Lisäksi työryhmä sai Koneen säätiön apurahan idealle, jossa tutkija + journalisti + draamapedagogi jalkautuvat lähiöön.

Alunperin ajatuksena oli että lähiössä syntyisi kuukausittain yhteisöllisesti yksi ”teos”: mielipidekirjotus, radio-ohjelma, flash mob, protestilauluilta, valokuvakertomus tai vastaava. Toisin kuitenkin kävi.

Mitä Perhekahvila Punahilkassa (googlauksen perusteella päättelin tämän tapahtumapaikka). Aluksi pyrittiin innostaa osallistuvaa demokratia-työpajaan ja simuloida  mielenosoitus. Seuraavaksi kudottiin villasukkia maahanmuuttajille. Tehtiin radio-ohjelma. Järjestettiin Halloweenjuhla. Luotiin näyttely.

Ratkaisevaksi muutoshetkeksi osottautui lähtö ulos lähiöstä draamaviikonlopuksi. Sitä seurasi elämyksellinen teatteriviikonloppu Eduskuntanäytelmään. Siitä syntyi lopulta kipinä omaan teatteriryhmään.

Nautin kirjasta, mutta olisin kaivannut myös visualisoituja otteita esimerkiksi yhteisöteatterista. Samoin olisi kiva ollut lukea toimittajan julkisia oivalluksia Jakomäestä.

Normaalisti en lue tällaista kirjaa läpi kuin kerran, mutta nyt teema ja rakenne jotenkin vaativat useampaan kertaan plaraamista. Nautin kuinka kirjoittajat suhtautuivat rakentavasti omiin erehdyksiin, oppimisen askeleihin, sekä toivonkipinöihin.

Herkullisia nostoja ovat ristiriitoja esiin tuovat tilannekuvat: ylipormestarin asukasilta, kaupungin järjestämät turvallisuuskävely ja puistotalkoot sekä vuokralaisdemokratian näyttämöt. Ne tuovat herkullisesti esiin asukkaiden ja virkamiesten erilaisia näkökulmia.

Toimijoiden löytö oli se että kestitsiminen ja arjen luksus (leivoksia, pikkusuolaista, hieronta, skumppaa) toimii paremmin kuin vain toiminnallinen virittäminen. Lähiön ihmisiä pitäisi arvostaa samalla tavalla kuin  vieraita esimerkiksi kirjanjulkkareissa tai kaupungin vastaanottokutsuilla. Lisäksi havaittiin että esimerkiksi yksinhuoltajan on hankala lähteä yhteistoimintaan mikäli lastenhoitoa ei ole järjestetty.

Alueen ja yhdistyksen ihmisistä (Tea,Saara ja erityisesti Cisse) ja mielipiteistä maalautuu  mielenkiintoinen kavalkadi demokratianäyttämöllä.

Otteita kirjasta: “Jos osallistumisesta kieltäytyy eikä täytä ylhäältä asetettuja aktiivisuuden normeja, on uhkana että menettää toimeentulon…. kiinnostiko päätöksentekijöitä ja osallisuusmallien rakentajia koskaan osallistujien hyvinvointi, polittiinen osallisuus ja oikeudet vai lähinnä ”aktivointi” ja tilastojen siivoaminen näennäisellä, pakotetulla osallistumisella… osallistumislupaus oli lähtöjään rikki. Oli oikeus ja velvoite osallistua, mutta ei todellista avointa maaperää vaikuttaa… ratkaisu ei ole luovuttaa ja hankkeista luopuminen vaan entistä kovempi yrittäminen. Toisen asemaan asettuminen ja eläytyminen. Eriarvoisuuden ongelma ei ratkea helposti, nopeasti tai yksinkertaisilla konsteilla.”

Yleinen ongelma osallistumishankkeissa on se, että niissä lähdetään jostakin mallista, joka läntätään johonkin ja oletetaan, että se toimii samalla lailla kaikkialla, sanoo Eeva Luhtakallio haastattelussa. Luhtakallio ja Mustranta kiteyttävät kirjassaan, että eriarvoistuminen ei korjaannu yksilöiden tai lähiöiden  ryhtiliikkeellä vaan poliittisia päätöksentekomalleja tulee purkaa.

Asukkaiden tarpeiden tunnistaminen, asukkaiden asemaan eläytyminen, heidän ymmärtäminen ja arvostaminen ovat avainasemassa erilaisten asuinympäristöjä kehittämisessä. Mielenkiintoisen vastinparin kirjalle muodostaa Humakin Lähiöiden osallisuuskirja

Kirjan lähiö voisi olla Puolivälinkangas. Toisin demokratian näyttämönä olemme sekä samanlainen että erilainen,

Lisänäkökulmia kirjaan antavat Pekka Saurin kirjotus ja kuuntele Kalle Haatasen radio-ohjelma.