NEET nuori

Julia on alle kolmekymppinen työtön. Häneen on lyöty leima työstäkieltäytyjä, jota Julia ei itse allekirjoita. Neetti hän myöntää olevansa, koska on jo pitkään ollut koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Julia ei koe olevansa syrjäytynyt, vaikka arki on välillä haasteellista.

“Mä myönnän heti että en ole koskaan ollut kuukautta pidempää oikeissa palkkatöissä. Eikä mulla ole kunnollista ammatillista tutkintoa. Suoritin nipin napin peruskoulun päätökseen ja lilluin sitten eri oppilaitoksissa 25-vuotiaaksi nuorisotakuun puitteissa. Mä oon ollut starttipajoissa ja muutamassa työkokeiluissa, mutta se mun oikea ammatti ei ihan vielä ole löytynyt. Noin niinkuin työvoimapoliittisessa mielessä.”

“Mä saan eri tukimuodoista 580 euroa tilille kuukausittain. Sen on riitettävä kämppään, ruokaan ja muuhun elämään. Onneksi oon suhteellisen terve, eikä rahaa mene kalliisiin lääkkeisiin kuten nykynaapurin mummolla tai D-rapun niin kutsutulla moniongelmaisella Lahtisen perheellä. Joskus mun on lainattava rahaa vanhemmiltaan ja kavereilta. Se tuntuu nöyryyttävältä, mutta on välttämätöntä selviytymisen kannalta.”

Julia ei halua muutaman kympin toimeentulotuen vuoksi joutua KELAn nöyryyttävään kuittirumbaan, eikä hänellä ole omaa vakikämppää. Siksi hän ei voi saada myöskään asumislisää.Juliaa asuu kavereidensa nurkissa kimppakämpissä ja välillä hylätyissä taloissakin. Hän ei ole joutunut koskaan uhatuksi hyväksikäytön tai väkivallan vuoksi. Pikkukräniä on ollut kun reviirit ja yksityisyys kämpissä on ottanut vähän ristivetoa.

“Mä tiedän että mun elämäntapa ärsyttää muita. Että mä oon suurimmalle osalle taviksiakin työn välttelijä, loinen, siipeilijä ja elätti. Mä kuitenkin haluan toisille vaan hyvää, olla läsnä ja auttaa parhaani mukaan. Kai hyvää voi tehdä muullakin tapaa kuin maksamalla veroja töistä, joita ei halua ja pysty tehdä? Ei musta ole kassalle tai siivoojaksi, se on nähty niin monta kertaa.”

Julia on käyttänyt paljon aikaa kohdatakseen menneet menneisyyden pelot ja peikot. Hän haluaa katkaista sukupolvien taakkasiirtymät esimerkiksi ahdistuksen ja riittämättömyyden suhteen.

“Mä en halua olla mikään marionettinukke, joku tuotantokoneiston ruostuva ratas. Mä kaipaan ja janoan rakkautta. Rakkaus on se lääke, jota kaikki ihmiset kaipaavat. Mä haluan olla rakkauden ammattilainen, mutta en todellakaan sillä perinteisellä seksistisellä mielleyhtymällä.”

“Mulla on just nyt pieni arjen ahdistus- ja masennuskierre. Väsyttää, ajatukset kiertää kehää ja välillä on itsetuhoisia välähdyksiäkin.  Mutta mä en aio antaa periksi sille mustalle möykylle, mustalle koiralle. Mä haluan löytää mun sisäisen valoni ja voimani. Enkä mä kärsi mun elämästä, tää on mun oma valintani. Mulla on kavereita ja mä oon sinut mun kroppani kanssa.”

“Mä olin mukana perustulokokeilussa. Se jakso herätti mussa toivoa ja innostusta. Mutta nyt mä ravaan taas kuin hamsteri KELAn, sossun ja TE-toimiston juoksupyörissä. Se osallistumistulo olis hieno juttu. ”

“Mä olin jo koulussa eksyksissä. Mä en kyennyt pänttäämiseen, enkä oppinut asioita ulkoa. Mä elin mun omissa maailmoissa. Mä pukeuduin niin kuin huvitti, ja harrastin ei-niin-tyypillisiä juttuja kuten cosplaytä.”

“Mä tarvin rahallista tukea ja toisia ihmisiä. Eihän kukaan meistä pärjää täällä yksin. Me ollaan täällä toisiamme varten. Me ollaan herkkiä ja haavoittuvaisia kuten luonto. Ei ihminen sais olla mikään riistäjä. Mä oon vegaani ja kierrätän kaiken minkä pystyn. Mä tuunaan kaikkia tavaroita joita mulle lahjoitetaan. En voi sanoa myyväni niitä kellekään, koska TE-toimisto määrittelis mut heti yrittäjäks. Mä vaihan tavaroita ruokaan ja muuhun hyödylliseen.”

“Moni kysyy että häpeeks mun vanhemmat mua? No ei todellakaan. Ne pyrkii auttamaan mua sen minkä kykenevät. Äiti muistuttaa aina ettei tää mun valitsema polku tuu olemaan helppo. Että koetas tyttö jaksaa.”

“Mä teen tosi paljon vapaaehtoistyötä. Autan asunnottomia, työttömiä ja vammaisia. Ei mua harmita se ettei mua kutsuta juuri työhaastatteluihin. Mä oon nähny kuinka hukassa nuo yli viiskymppiset on, joiden koko elämä ja identiteetti on pyöriny työn ympärillä. Ne unelmoi että pääsisipä pian eläkkeelle toteuttamaan itseään, tekemään sitä mitä oikeasti haluaa. Mä teen juuri nyt. Sitä mitä haluan. Vaikka ei se arki ole aina ruusuilla tanssimista. Ehkä mä sitten oon nuori eläkeläinen vaikka en mä vielä millään sairaseläkkeellä ookaan.”

“Mä käyn kirjoittamassa kirjastossa mun tuntemuksista niin blogiin kuin someen. Porukka sympatisoi että “joo, voin kuvitella kuinka ikävältä työttömyys ja köyhyys tuntuu”. Mutta ei sitä voi kuvitella, jos ei itse elä keskellä sitä todellisuutta. Kaiken maailman tietäjien ja ammattilaisten  pitäisi raahata ahterinsa kadulle ja elää kuukausi näillä tuloilla. Ehkä siinä alkaisi arki piirtyä paremmin kuin teorioiden ja pykälien kautta.”

Mä saan paljon vihaviestejä äijiltä. Sellaisilta oikeistopopulisteilta ja yrittäjiltä. Mä oon kuulemma pilallehemmoteltu prinsessa, joka ei höttömaailmassaaan ymmärrä arvostaa kovan työn merkitystä. Onneks mä en oo verkossa mun oikeella kuvalla ja nimellä, että saan kulkee rauhassa kadulla ilman kaiken maailman haistatteluita.”

Varttuneemmat hokevat että työ on parasta terapiaa ja sosiaaliturvaa, mutta Julia on eri mieltä. “Miksi työn, talouden ja muiden arvojen pitää olla kovaa, kuluttavaa ja uuvuttavaa? Aivan kuten teollisuus ja saasteet. Töitä ja tulosta painetaan luonnon raiskaamisesta, hiilidioksidipäästöistä ja terveyden kuormituksesta piittaamatta. Otetaan ydinmehu, kuten jalometallit, talteen ja jätetään hehtaaritolkulla ympäristöä tilaan, josta se ei ehkä koskaan enää palaudu. Ei mulla oo mitään omaisuutta tai säästöjä, mutta mä tunnen itteni vapaammaksi kuin moni muu.”

“Myötätuntoon tai maailma pelastuu tai kaatuu. Pitäkööt muut mua sitten epärealistisena hihhulina. Myötätunto on mun omaisuus, isompi suure ja määre kuin euro tai työtunti. Mä kierrätän myötätuntoa niin paljon kuin mä vain pystyn. Vähintäänkin sen 600 euron edestä kuussa.”

Julia hymyilee, pakkaa kimpunsa ja kampsunsa reppuunsa, huikkaa kaverilleen “kiitti ja moi”. Julia lähtee kävelemään kirjastoa kohti. On aika päivittää blogia kohtaamisen innoittamana.