Facebook
Facebook
Instagram

Rikas vai rakas

Olin äidin kanssa marketissa joka viikoisella ruokaostosreissulla. Katselin kaihoisasti uutta ripsiväriä ja mietin kehtaisinko pyytää sitä. Äitini pelasi kauppakärrytetristä vertaillen kilohintoja ja metsästäen punaisen lapun tuotteita. Kun äiti pisti juustopaketin takaisin hyllyyn, tiesin, ettei tänäänkään mukaan lähtisi mitään ylimääräistä. Ihailin äidin tapaa löytää pienellä budjetilla hyvää ruokaa, mutta samalla se ärsytti kun jokainen sentti piti laskea. Huomasin, että äiti katseli  tulppaanikimppua pitkään, sanoin, että ostetaan nuita keltaisia, mutta äiti sanoi laittavansa senkin rahan mieluummin vaikka pyykinpesuaineeseen. Kassajonossa äiti mietti, josko voitais juua vaan yksi lasillinen maitoa päivässä, ettei taas loppuisi maito kesken. Tiesin, että loppuviikosta äiti juo kahvinsa mustana, ihan vaan säästäkseen. Tiesin myös sen, että äiti ei pidä mustasta kahvista…

Kotona isä oli tullut jo kotiin. Hän asenteli pleikkariin uutta peliä. Pelin kannessa oli näkyvillä hintalappu ja pelin hinta oli suurempi kuin ruokakauppaan mennyt summa. Äiti ei sanonut mitään ja miksi olisikaan. Isällä ja äidillä oli omat rahat, omat tulot, mutta yhteiset menot. Äiti maksoi asumisesta saman verran kuin isä, vaikka isä tiensi kolme kertaa äitiä enemmän. Siinä kun isä ajoi uudella Audilla, ajoi äiti vanhalla Toyotalla. Isällä oli uusin iphone, äiti kamppailin vanhan Samsungin kanssa ja käytti vähäiset ylimääräiset rahansa meidän lasten vaatteisiin. Isäkin kyllä osti meille vaatetta, mutta vain harvoin ja pakon edessä. Isä harrasti kallista moottoriurheilua, äiti lenkkeilee. Viime viikonloppuna isä halusi tilata pizzaa. Äidillä ei ollut rahaa, joten me syötiin pizzaa, äiti mysliä.

Äiti ei koskaan myönnä, että riitelisivät isän kanssa rahasta, mutta ollaanhan me kuultu kipakkaa keskustelua siitä miten taloustilin rahat eivät riitä ja äiti ei pysty laittamaan enempää rahaa. Miten isä huutaa äitille kun eivät voi matkustella vaikka hän tahtoisi, mutta äitillä ei ole varaa. Välillä tilanne paranee, lähdetään yhdessä reissuun kun isä maksaa matkat, mutta sitten ilta päättyy ravintolailtaan meille kolmelle ja äiti syö halpaa hampurilaista muualla. Ilmapiiri on jännittynyt kuin tiukalle vedetty kuminauha. Räpsähtää hetkellä millä hyvänsä. Isä kärsii, äiti kärsii, mutta entäs me kahta elintasoa elävät lapset?

Äidiltä ei kehtaa pyytää mitään. Hänellä ei ole rahaa. Isältä ei uskalla pyytää mitään, koska se tietää aina saarnaa siitä miten hänen pitää aina maksaa kaikki. Äiti on surullinen, isä vihainen ja se tunne mikä kotona on sen jälkeen monta päivää, se ei ole minkään tavaran arvoinen. On ollut päiviä jolloin en ole kehdannut pyytää rahaa tamppooneihin tai päiviä jolloin olen jättänyt päivän ruuan syömättä, että äidilläkin olisi jotain ruokaa. Isä ei näe tilannetta, koska hän ei tiedä miltä tuntuu mennä nukkumaan maha tyhjänä tai kun autosta loppuu bensa ja on pakko kävellä 9km töihin sateessa. Äiti tietää, mutta ei mahda asialle mitään.

Äiti on hakenut apua tilanteeseensa soskusta ja seurakunnasta. Paperilla meidän talouden tulot ylittävät kaikki rajat ja apua ei tule. Se paperilla näkyvä tilanne kun ei vaan kerro mitään meidän elämästä. Joskus olen miettinyt, että äidin olisi parempi ilman isää. Ilman tätä kultaista häkkiä joka näyttää kauniille ja hyvälle, mutta todellisuudessa on kuin hiljainen kidutus joka päivä päivältä musertaa itseluottamusta ja omaa arvoa.

Olen köyhä ja rikas samaan aikaan. Rakaskin olen, mutta tämä tilanne vaikuttaa jo liikaa kaikkeen. Poden huonoa omaatuntoa jos syön isän ostamia herkkuja, poden pahaa mieltä jos en sitä tee. Tuntuu, että olen vaakakupissa joka heiluu isän ja äidin välillä. Ei lapsen pitäisi joutua valitsemaan, ei etenkään silloin kun kyseessä on raha. 

Tänään laimennan vanhaa ripsiväriäni vähän vedellä, juon maitoa vaan lasillisen ja odotan, josko asiat muuttuisivat. Aion säästää taskurahojani tulppaanikimpun verran ja yllättää äidin.