Facebook
Facebook
Instagram

Takapuistolat

Takapuistola on tavallinen suurehko omakotitalo kävelymatkan päästä järven rannalta Oulussa. Äitihahmo on entinen luokanopettaja, jonka lapsi kuoli synnytykseen. Synnytyksessä kohtu piti poistaa. Isähahmo on edellisiltä ammateiltaan puuseppä ja kokki.

Takapuistolat olivat tehneet päätöksen auttaa toisia sijaisperheenä, kun omia lapsia ei Luoja suonut. Takapuistolassa on ollut tyypillisesti kerrallaan kaksi alle kouluikäistä sekä kaksi  ala- ja yläkouluikäistä.

Takapuistolassa tuli tutuksi esimerkiksi päihdeäidit, joista suurin osa sai elämänsä kuntoon ja haki Takapuistolassa hoivatun pienokaisen takaisin.

Tuttuja olivat myös ahdistuneet, kapinoivat ja itsetuhoiset teinit. Osan silmistä oli ilon hehku sammunut kokonaan ja osan silmistä hohki pimeää vihaa. Osa oli jäänyt vaille huolenpitoa omissa päihdekodeissaan. Monet olivat kokeneet kaltoinkohtelua ja väkivaltaa.

Maahantallatut ja syyllistetyt vanhemmat kävivät välillä meuhkaamassa kohtaloaan sekä sijoittamisen tuomaa häpeää. Pitkä kävelyretki metsässä, keskustelu, kunnon ruoka ja Takapuistolan lasten hymyt rauhoitti useimmat meuhkaajavanhemmat.

Moni lähitienoon asukas piti Takapuistoloita omituisina hihhuleina. Osa tiesi totuuden ja auttoivat pienin lahjoituksen. Pieni osa tietämättömistä levitti perättömiä huhuja milloin lestadiolaisuudesta, milloin muusta lahkolaisuudesta.

Osa epäili lasten väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, sen verran omituista väkeä heidän mielestään Takapuistolassa majaili. AVI:lle tehtiin kaksi perätöntä ilmiantoa. Viranomaisille perhe oli kuitenkin kultaakin tärkeämpi yhteistyökumppani.

Lapset kävivät koulua kolmessa eri lähikoulussa, jotta ei syntyisi blokkiutuvaa kiusaamista, eristämistä tai virheellisten pelkojen ja uhkien synnyttämää huhumyllyä. Kouluikäiset lapset olivat tyypillisestä vuodesta seitsemään vuoteen Takapuistolassa.

Talon pihalla oli sauna, kota sekä kaksi leikkimökkiä ja varastoa. Ne olivat nähneet monenmoista itkua ja uhoa, naurua ja halauksia. Taloa saartoi metsä. Pihasta liukeni metsään päin hyötypuutarha: oli tomaatteja, perunoita, porkkanoita ja omenapuita. Takapuistola-filosofian mukaan biologiset vanhemmat toivat taimen palstalle. Siitä pidettiin yhdessä huolta kunnes taimi on voitiin istuttaa takaisin synnyinsijoille, jos mahdollista.

Pienimmille lapsille Takapuistola oli kuin kirjojen Huvikumpu. Pihapiirissä oli ollut vuosien varrella pari koiraa, kissaa, kaneja ja kanoja.

Takapuistolat tiesivät että oireilevat lapset tarvitsivat norminuorta enemmän tukea, huomiota, kunnioitusta ja kuntoutusta. Meikin, lippalakin ja uhmakkuuden alta nuorella oli vastasyntyneen kaltainen katse, joka kysyi: Tekö minusta nyt huolehdit. Osaatteko ja jaksatteko te, kun isä ja äiti eivät jaksaneet.

Huostaanotetut  ovat tyypillisesti kohdanneet  synnyinkodissaan päihteet ja mielenterveyspaineet, oirehtineet esimerkiksi erosta ja lähisukulaisen kuolemasta. Siksi paras lääke oli elää normaalia ihan normaalia arkea. Ilman ylimääräistä turvattomuutta, epätoivoa, draama ja kriisejä. Takapuistolassa nuoret saivat  turvallisen malli siitä miten täällä ollaan ja eletään.,mikä on oikein, mikä väärin, miten nousta kun kaatuu.

Tullessaan uhmakkaat teinit saattoivat valehdella, varastaa, karkailla, olla väkivaltaisia, tottelemattomia, uhmakkaita ja itsetuhoisia. Kukin oireili aluksi sijoitustaustaansa omalla tavallaan. Yksi oli iloton ja  likainen, toinen haki huomiota väärin keinoin ja kolmas vältteli kontaktia kokonaan. Korvakuulokkeiden, hiuskuontalon tai hupun alta kuoriutui lähes poikkeuksetta epävarma nuori, joka pohjimmiltaan halusi tulla hoivatuksi, rakastetuksi ja arvostetuksi.

Tekemisensä merkityksen Takapuistolat huomasivat niin pienistä kuin suurista asioista. Hymystä päättötodistuskuvassa, rajojen ja rutiinien toimivuudesta, läksyjen tekemisestä, yhteisistä teeveen tuijotteluhetkistä sekä selvitetyistä riidoista.

Suurin osa nuorista löysi oman rytminsä ja ryhmänsä Takapuistola-ajan avulla. Ryhti parani, puheisiin tuli toivoa ja tulevaisuuteen värejä mustien möykkyjen sijaan.

Jokaisesta onnellisesta pesästälennosta herra Takapuistola veisteli moottorisahallaan lasten voimaeläimen. Voimaeläintä sai käydä aina tervehtimässä oman perheen kanssa. Osa eläimistä sammaloitui aikaa myöten, osaa etähoidetaan yhä kortein ja viestein.

Aikanaan perhehoito päättyi eläköitymiseen. Takapuistolasta saivat uuden mahdollisuuden kaksikymmentä kouluikäistä lasta ja nuorta sekä kymmenen pienempää piipertäjää. Takapuistolat adoptoivat eläkeiällä vielä kaksi maahanmuuttajataustaista lasta.

Takapuistolan pihapiiristä löytyy yhä kirjava joukko veistettyjä eläimiä sekä kolme ristin muotoista lintuhahmoa. Kaikki Takapuistolassa piipahtaneet eivät jaksaneet sijoitusrumbaa ja muita myöhempiä itsenäisen elämän vastoinkäymisiä.

Takapuistola-tarina on minun ja mieheni kuvitteellinen tarina. Luettuamme Stina Hännisen vuonna 2016 julkaiseman kirjan ”Rakasta, kärsi ja uskalla – ryhdyin sijaisvanhemmaksi” päätimme, että mekin haluamme nelikymppisinä lapsettomina akateemisina perustaa vielä suurperheen. Emme ole vielä täysin valmiita perhehoitajiksi. Mutta meillä on jo useita Takapuistola-luonnoksia.