Varhain itsenäistynyt

Lapsuudessa lastensuojeluasiat olivat läsnä kotona keveinä avotoimenpiteinä silloin kun kävin ala-astetta. Veljeni kanssa kävimme pieniä rauhoittumisreissuja eri sijaisperheissä. Yläasteella perhetilanne alkoi tulehtua enemmän, kun vanhempien päihdeongelmat eivät helpottuneet vaan pahenivat.

Yhtenä iltana keväällä sossut kävivät sanomassa kotona että pakatkaahan lapset tavaranne reppuun. Matka vei meidät pois kotoa pidemmäksi aikaa. Puolen vuoden harkinta-aikana mietittiin huostaanottoa. Sijaisperhe löytyi lopulta vähän etäämmältä, koska mun silloiseen teinikaveripiiriin tarvittiin jo etäisyyttä.

Teininä vihasin kaikkea maan ja taivaan välillä. Purin rikkinäistä taustaani erinäisinä kokeiluina. Yläasteikäni päättyi yllätysraskauteen. Pidin lapsen. Yksin. Silloisesta sijaisperheestä muutin hiljalleen omaan asuntoon.  

Aloin rakentaa omaa elämääni. Etsin tytölleni hoitopaikan ja jatkoin omaa ammattiin johtavaa opiskeluani. Halusin ammatin vaikka olin teiniäiti. Lapsen sairastelu pienenä toi arkeen omia haasteitaan ja useita valvottuja öitä. Olin jonkin verran ylisuojeleva, koska halusin katkaista sen kokemuskierteen, jonka itse olin käynyt läpi pienenä kotonani. Olin myös näyttämishaluinen siitä että meikätyttö pärjää vaikka lähtökohdat ovat olleet haasteelliset. Puolustin omia ja lapseni oikeuksia kuin naarastiikeri.

En saanut lapsuudestani eväiksi juuri mitään rakentavaa. En rajoja, en rakkautta, en kannustavaa esimerkkiä. Jouduin äitinä ja myöhemmin kumppanina hapuilevaan itse oikean ja väärän polut ja reitit.

Elämäni miehet eivät ole olleet mitään mallikansalaisia, paitsi nykyinen kumppanini. Vanhempien kännipuhelut ovat yhä mulle punainen vaate, vaikka olen pystynyt antamaan heille anteeksi heidän oman elämänsä rikkinäisyyden.

Luottamussuhteiden rakentaminen on aina ollut mulle haasteellista. Mussa kytee sisällä jonkin aikaa aina epäilys että haluaako tää ihminen mulle hyvää vai voiko se kääntyä pahaksi.

Muille varhain aikuistuneille äideille haluaisin kertoa nämä asiat: “ Ole avoin ajoissa, jos tuntuu että et jaksa yksin. Sun lasta ei viedä sulta, jos olet vain väsynyt ja uupunut. Vaikka itselläsi olisi sijoituskokemus alla kuten mulla oli.”

Hyvä vanhemmuus ei katso ikää. Elämässä pääsee vaikeistakin asioista yli, kunhan uskaltaa pyytää apua ja ottaa apua vastaan. Avun etsiminen ja saaminen ovat vahvuutta eikä heikkoutta.

Muista vaalia omaa aikaasi. Jos sukusi ei esimerkiksi pysty hoivaamaan apunasi lastasi, pyydä esimerkiksi tukiperheitä apuun vapaaehtoisjärjestöjen kautta. Itselleni ja tyttärelleni syntyi vahva, pitkä ja rakentava tukiperhesuhde.

Muista että vaikka tilillä on joskus 0 euroa rahaa, se ei ole pysyvä olotila. Jonain päivänä siellä tilillä näkyy muutakin kuin tyhjää tai miinusta.

Mun oma rytmitys ja vastuunotto on kulkenut hieman eri latua kuin monien muiden mun ikäisten nuorten. Mun omasta sosiaalityöntekijästä tuli sellainen luottoaikuinen jolle pystyi purkamaan oman elämän kaaosta. Mulla oli siis lopulta yksi vakaa aikuinen, joka ei pettänyt. Voi sanoa että mun sossusta tuli mun varaäiti.

Mulla on nyt kaikki hyvin. Mulla on halu kouluttautua auttamaan muita, koska arvostan sitä apua jota itse olen saanut. Ehkä musta tulee isona asianajaja.

”Asioista selviää.” Se on mun motto ja elämänasenne. Se on kantanut mua ja mun omaa nykyistä perhettä