Intiimisti

Miun sisällä on kolme tyttöä. On Eevi, joka katosi ja karkasi mielen pimentoihin. On kotona salaa itkevä Ninni, jota muut eivät näe. Ja on Pärjääjä-Pirre, joka jatkoi suorittaja-arkeaan kaiken tapahtuneen jälkeenkin. Tytöt ja niiden äänet ovat kulkeneet mukanani kuin maksa ja munuainen. Jossain sisällä näkymättömissä. 

Neuvolasta asti miun (ja Pirren) papereissa on lukenut tyyliin: “Reipas, terve ja osaava tyttö.” Pärjäsin ja menestyin koulussa. Voitin palkintoja.

Kukaan ei nähny pinnan alle. Ei äiti, ei opet, ei terkkari. Mie kätkin kaiken kotona tapahtuneen. Ulospäin miusta ei näkyny kuinka pahoin voin. Yläasteella oli pakko myöntää, että jotain oli vinksallaan. 

Paniikissa sydän hakkasi ja silmissä pimeni. Kehon äärirajat katosivat. En pystynyt toimimaan normaalisti. Miun kädet ja jalat eivät tuntuneet omilta. Todellisuus vääristyi. Oli tilanteita, joista halusin paeta pois, mutta olin halvaantunut. Tömistelin jalkojani ettei todellisuus murtunut altani kuin jää. Nipistelen itseäni.  Sitten Eevi kahisutti mieleen muistoja lapsuuesta.

Isä oli arvostettu ja ahkera. Aina valmis auttamaan muita. Hän ei ollut juuri koskaan huonolla tuulella. Ei ryypännyt eikä hakannut. Hän osallistui paljon kylän toimintoihin. Kaikki pitivät hänestä ja toiset lapset jopa kadehtivat minnuu isäni vuoksi. Mie olin isän tyttö.

Isä neuvoi ja kannusti. Isältä sain kaiken hienon ja upean. Isä kannusti miut ylittämään rajani koulussa ja harrastuksissa. Isä oli aina lähellä ja liki. Isän erityinen tapa olla miun kanssa oli toki kiinnittänyt muiden huomion. Kukaan ei vain osannut suojella minnuu isältä. Vähiten mie ite. 

Pienenä isä kertoi miulle itse keksimiään satuja. Hän tuli miun vuoteeseen illalla  ja alkoi kertoessaan kuljetella sormiaan ympäri miun vartaloa. Usein eläimet juoksivat erilaisiin pesäkoloihin turvaan. Sormien kipitys ja möyrintä tuntui erityisesti Pirrestä hyvältä. 

Isä teki miusta kuin varkain intiimihierojan. Tosin Eevi yritti vastustaa. “Purista siitä kohtaa kovasti, niin isän olo helpottuu.” En mie pitänyt sen kohdan puristamista, koska isä hengitti ja katsoi silloin kummasti. Pari kertaa Ninni purskahti itkuun. Silloin isältä tuli syvä pettymyksen katse. Pirre oli pöyristyksestä hiljaa.

Saunassa ísä heijasi ja hankasi puolihuolimattomasti jäykistynyttä siitintään peppuani vasten kun pesi miun selkääni muiden perheestä jo lähdettyä. Elimellä kutittelu muuttui aikaa myöten vatkaukseksi. Siitä tuli eräänlainen viien minuutin rituaali. Opin että kaikki sujui miun elämässä helpommin kunhan isältä pääsi vapautunut huokaus vatkauksen jälkeen.

Isä selitti käsillätyydyttämisen siten että näin äitikin teki vaikka keskellä päivää, kun isällä oli stressiä. Miulla oli vain paremmat, pehmeämmät ja vikkelämmät kädet. Ja myöhemmin reidet.

Etännytin itteni muualle vispatessa ja maatessa. Eevi hyräili usein jotain surullista lastenlaulua. En koskaan pienenä kertonut äidille että mie olin parempi. Ettei äidille tulisi paha mieli.

Isin insestihetket limittyivät arkeen kuin aamiainen tai hampaiden pesu. Olisi ollut helpompaa, jos hyväksikäyttäjä olisi ollut joku perheen ulkopuolinen. Joku vieras ja paha. 

Miut herätettiin ja heitettiin aikuisuuteen aivan liian aikaisin. Mie en ymmärtäny mitä se oli isin likitulo oli. Että se oli väärin, eikä sitä tapahtunut muissa kodeissa. Mie ihmettelin että miksi meillä juuri isä vie miut sallaa ostamaan trendikkäimmät rintsikat ja pikkuhousut.

Terapeutti selitti myöhemmin äidille, että isä oli taitava ja miellyttävä, mutta sairas narsisti. Äiti syyllisti pitkään itteään siitä ettei ollut tajunnut niitä kauheita asioita, jotka tapahtuivat miulle aivan hänen silmiensä alla. Miks mie en koskaan kertonu, hää kysy aina terapiassa. Äiti erosi isästä heti kun sai tietää miun kohtalon. 

Miten hyvä ja rakas ihminen voi tehdä omalle lapselleen pahhaa.  Pirre hoki pitkään, että mie muistan väärin mitä tapahtui. Ettei tapahtunu mittään niin kauhiaa kuin väitin. Että isä oli vaan stressaantunut. Ettei meihin sattunu. Ettei meitä raiskattu. 

Isän käsitys rakkauesta ja hyvvyyestä vääristi miun elämää pitkään. Miusta tuli välttelijä. Kinastelin usein muiden tyttöjeni kanssa..

“Myö tehtiin ne asiat yhessä. Ne oli meiän ja vain meiän omia hetkiä. En mie koskaan pakottanu sinnuu mihinkään” isä yritti selittää yksin vielä kuolinvuoteellaan pitkän erossaolon jälkeen.

Eevi osasi jo huutaa ja takoa miun kipuni pihalle. Mie en antanu anteeksi. Eikä tytöt.