Jotain meni rikki

Meidän talo on kaunis. Sen suuret ikkunat antavat ryhtiä talovanhukselle ja pihaa kiertävä vankka aita on kuin kehys tälle kokonaisuudelle. Pihan omenapuut ovat täydessä kukassa, niiden alle on laitettu pieni pöytä jonka päällä oleva mehukannu ja lasit ovat melkein naurettavan suloisia. Pöydän ääressä istuu pieni tyttö ranskanleteissään. Hän juo lasin mehua ja näyttää sille, ettei hän tiedä maailman pahuudesta mitään.

Meidän pihakin on kaunis. Sen kukkapenkit ovat täynnä toinen toistaan upeampia istutuksia ja nainen joka nyppii kuihtuneita kukkia niistä pois, näyttää onnelliselle.

Kuistin portaat maalattiin viime kesänä. Vaaleanharmaa puu näyttää hyvälle. Ovessa on tervetuloa kyltti joka tuulessa heiluessaan kuulostaa siltä kuin joku koputtaisi oveen.

Kukaan ei koputa.

Istun eteisessä ja katson kauniisti rivissä olevia kenkiä. Katson sateenvarjoa ja muistan, että tuokin pitäisi hankkia uusi. Tuo temppuilee, ei meinaa mennä kiinni. Toki eihän se ole sadetta luvannutkaan, mietin. Laitan kengät jalkaan, avaan oven ja katson taakseni. Eteisessä olevassa vaatekaapissa on nyrkin mentävä reikä. Ei suinkaan ainut ovi mikä meillä on rikki.

Näen olohuoneessa lasinpalasia, kaatuneen tuolin ja muistan siitä, että otan tuolilta laukkuni. Olen pakannut ja lähden yhdeksi yöksi pois.

Kävelen pihan poikki, en sano sanaakaan. Nainen siellä ja se pieni kaunis lapsi kyllä tietää minne menen. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun pakkaan laukkuni ja lähden suorittamaan katumusharjoitukseni kaverin sohvalle. Vannon yön tai pari mielessäni, etten enää ikinä lyö, en menetä malttia. Palaan kyllä kotiin.

Nainen siirtyy pihalta sisälle. Hän nieleskelee kyyneleitä, ettei lapsi huomaisi kuinka paha on olla. Kuihtuneiden kukkien noukkiminen vaihtuu lasinsirpaleiden keräilyyn. Nainen miettii, että sirpaleet ovat kuin hänen mieli. Rikottu ja korjaamattomissa. Mies vie kaiken tilan hengittää ja tietää sen itsekin. Kaikki tietää, että mies on hankala ja äkkipikainen. Kaikki muut, paitsi mies itse. Mies tietää millä selityksellä pääsee pakoon kaikkea. Jos muut ei usko, riittää että hän on oikeassa omasta mielestään. Nainen pelkää, mutta ei tiedä mitä. Kulissin romahtamista vai todellisuuden kohtaamista.

Nainen nostaa pystyyn tuolin ja tuntee kivun kädessä. Tietää, että siihen tulee mustelma ja joutuu taas pitämään pitkähihaista paitaa töissä, vaikka kuinka on kuuma. Nainen näkee, että eteisen ovessa on taas uusi reikä. Ei kehtaa kutsua ketään kylään. Ei kehdannut viime vuonnakaan, eikä sitä edellisenä. Ei naisella olekaan kovin montaa ketä kutsua.

Nainen katsoo ikkunasta ulos ja näkee pienen tyttärensä pihassa. Miettii, kuuliko lapsi viime yönä, kun isä löi äitiä. Näkikö hän aamulla tappelun jäljet ja uskoiko, kun sanottiin, että se oli vahinko.

Tyttö näkee pihalta äitinsä ikkunassa. Äiti on niin kaunis. Jos äiti hymyilisi enemmän, olisi hän vielä kauniimpi. Tyttö hieroo hiekkaisella pienellä kädellään silmiään. Häntä väsyttää kovasti. Tyttö valvoi yöllä kuunnellen, kuinka isä taas huusi. Jotain meni rikki ja kun tyttö kuuli äitinsä itkevän, pyyhki hän itsekin pari kyyneltä uninalleensa. Tyttö mietti, onko isi vihainen hänelle. Tyttö kuiskasi nallen korvaan, tämä on salaisuus…

Voi miten monta salaisuutta tuo nalle tiesikään…