Kasvatus kunniaan!

Matti Rimpelä on tutkimusprofessori ja dosentti, joka on tehnyt pitkään työtä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta. Hän on suorasanainen mies ja toimii myös Miesjärjestöjen keskusliiton puheenjohtajana. Liitto pyrkii edistämään hyvinvoinnin ja sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista miesnäkökulmasta.

Järjestelmäremontille tarvetta

Lasten, nuorten ja perheiden tuen näkökulmasta nykyjärjestelmä on tehoton, se on vanhentunut, sirpaleinen ja hajottaa asioita.  Koulu on viime vuosisadalta. Rimpelän mukaan koko järjestelmä pitäisi ottaa käsiteltäväksi ja uudistaa vastaamaan 2020-luvun haasteita.  Hän on ollutkin usean kehitystyöryhmän jäsen.

Suomessa kasvatusta on siirretty sivuun päivähoidon, koulun, harrastusten ja neuvolan ytimestä. Samalla ammattiauttajilta on Rimpelän mukaan kadonnut puheeksiottamisen ja perheiden tukemisen taito.  Auttajat keskittyvät nyt organisaationsa ja toimenkuviensa ydintehtäviin, joihin kasvatus ja vanhempien käytännön tukeminen ei nykyisin enää valitettavasti kuulu.

Kunnissa on tällä hetkellä  järjetön ristiriita: lasten sijoittamiseen kodin ulkopuolelle kyllä löytyy rahaa, mutta ei niihin peruspalveluihin, joilla estettäisiin tätä kehitystä.

– Samalla kun laiminlyödään peruspalvelut, ollaan valmiita pistämään miljoonia euroja lastensuojeluun, erityisopetukseen ja lastenpsykiatriaan. Jos järjestelmää ei uusita, rahamäärän tarve vain kasvaa. Silti lapset ja perheet eivät saa tarvitsemaansa käytännön tukea.

– Tiedämme tarkkaan, kuinka paljon tässä maassa on hirviä, susia tai saimaannorppia, mutta emme sitä, paljonko on esimerkiksi koulupsykologeja tai -kuraattoreita. Rahoilla joita käytetään lasten sijoittamiseen kodin ulkopuolelle, voitaisiin palkata 10 000 työntekijää ennaltaehkäisevään työhön.

Irti syrjäytymispuheesta, kohti konkretiaa ja tekoja

Matti Rimpelä on sitä mieltä, ettei syrjäytymisestä pitäisi puhua lainkaan. ”Syrjäytymisestä puhuminen on tyhjää puhetta, joka ei johda mihinkään. Se on käsite, josta kaikki voivat puhua ilman, että täytyisi ryhtyä toimeen. Ikään kuin ratkaistaisiin ongelmia puhumalla niistä.”

Syrjäytymisen sijaan Rimpelän mukaan pitäisi puhua konkreettisista ongelmista: oppimisvaikeuksista, köyhyydestä, vanhempien ympäripyöreistä työpäivistä, perheiden hajauttamisesta useiden palveluiden piiriin ja niin edelleen.

”Ihan tavallisia asioita -kampanja on erittäin tärkeä ja hyvä avaus, joka paljastaa hyvin keskeiset arkisen kasvatuksen ongelmat. Se on kuitenkin vain avaus, ei sen enempää. Nyt pitäisi päästä kiinni konkreettisiin ongelmiin.”

Välittämiskeskustelusta tulisi  siirtyä osaamisen ja toiminnan keskusteluun. Jos pelkissä puheissa olisi muutoksen voima, papereihin keskittyvä välittäminen olisi jo muuttunut konkreettiseksi hyvinvoinniksi, Rimpelä muistuttaa.

Pois lastensuojelu-kortin vilauttelusta

Rimpelän mielestä avainasemassa kasvatuksen tukijoina ovat siis neuvolat, päiväkodit ja koulu. Kehitys on mennyt kuitenkin toiseen suuntaan:

– Ainoa joka saa virallisesti puuttua perheiden asioihin tänään on lastensuojelu. Sen sijaan, että lähdettäisiin siitä, että läheiset ihmiset kasvattavat yhdessä ja peruspalvelut tukisivat tätä, tehdäänkin lastensuojeluilmoitus ja sitten lähtee iso koneisto liikkeelle.

Kasvatuksesta ja tuenannista on Rimpelän mukaan siirrytty häiriöiden ja diagnoosien metsästykseen ja niin sanottuun 40 kilon sääntöön.

– Lasten pitää kasvaa 40-kiloisiksi, että ne pystyvät kunnolla häiritsemään aikuisia. Mutta jokainen ajatteleva tietää, etteivät häiriöt synny vasta yläkoulussa vaan edeltävän sitä 15 vuoden aikana

– Nykykouluissa tehdään paljon hyvää työtä, mutta koulun rakenne on muuttumassa lapselle vaaralliseksi. Koulu edellyttää lapsen itsenäistyvän liian varhain ja juuri silloin kun lapsi tarvitsisi pysyvän ja turvallisen tuen  sekä pysyvän ryhmän, se puuttuu.

– 13-vuotiaasta lähtien lapsista tulee vapaita sivistysyrittäjiä, jotka rakentavat koulun valintatarjottimilta omaa portfoliotaan. Jos tuntee vähänkin 13-vuotiaita poikia, ajatus on mahdoton, arvioi  Matti Rimpelä

Miten hyvin lapsi voi koulussa?

Ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla tulee Rimpelän mukaan tehdä laaja terveystarkastus, johon kutsutaan vanhemmat ja pyydetään opettajan arvio lapsen selviytymisestä koulutyössä. Laajassa terveystarkastuksessa nämä arviot yhdistetään kouluterveydenhoitajan ja lääkärin terveystarkastuksen tuloksiin. Yhdessä tulisi tehdä suunnitelma mahdollisten lisäselvitysten, tuen ja hoidon tarpeesta.

– Monella saattaa olla yllätys se selkeä tutkimustulos, että opettajan arvio – jos hän tuntee hyvin oppilaan niin kuin esimerkiksi luokanopettajat tuntevat – ennustaa lapsen mielenterveyden kehitystä paremmin kuin vanhempien arvio tai lapselta itseltään kysytyt tiedot. Opettaja näkee yksittäisen lapsen voinnin ja kehityksen suhteessa suureen joukkoon. Eteneminen oppimisessa on erittäin vahvassa yhteydessä hyvin- ja pahoinvointiin.

Turvaluokkia ja perhetyöntekijöitä

Kouluihin tarvitaan Rimpelaan häiriötilanteita varten jatkossa jonkinmoinen turvaluokka.

– Eikä koulun tarvitse palkata sitä varten uutta henkilökuntaa. Turvaluokassa pitäisi olla vastuussa täysverinen ammattilainen kuten nuorisotyöntekijä, joiden pitäisi tehdä enemmän työtä kouluissa ja koulujen kanssa. Alaluokille Rimpelä kaipaa Imatran mallin mukaisesti perhetyöntekijöitä. Heti kun mennään törmäyskurssille perhetyöntekijä tekee kotikäynnin, eikä vanhempia kutsuta koullle. Käynnistä ei tulee mitään lastensuojeluasiaa vaan asioista voidaan puhua avoimesti  ja niihin voidaan puuttua.

Matti Rimpelä on nyt muutamia vuosia tehnyt yhteistyötä Oulunseudun alueen toimijoiden kanssa ”Oulussa on hyvä pöhinä.”  Tavoitteena on että saisimme Matin Paulaharjun koululle Miesiltaan vielä kevään aikana.

Matti_Rimpelä

 

Jutun kirjoittamiseen on käytetty keskustelun lisäksi useita lehtihaastatteluita, jotka on löydetty hakusanalla Matti Rimpelä. Pahoittelemme tarkkojen lähdeviitteiden puuttumista, mutta itse juttu on tarkistettu haastateltavalta. Kuva: YLE.