Kiusaamista vastaan

Kuinka voi estää kiusaamista  koulun ja kodin yhteistyönä?

Tönimistä, potkimista, haukkumista ja nimittelyä, poissulkemista porukasta, yksin jättämistä. Koulukiusaaminen on ehkä arkea, mutta niin on  myös siihen puuttuminen.

Ensimmäinen askel on se, että kiusaamisesta uskalletaan kertoa kotona tai koulussa.  Myytti siitä ettei puhuminen vanhemmille tai opettajille edistä asiaa tai jopa pahentaa sitä, on murrettava  Kiusaamiseen on reagoitava nopeasti. Suurentelematta tai mitätöimättä tapahtunutta.

Kaikille sattuu joskus virheitä ja ylilyöntejä jos/kun kaveri ärsyttää, nahistelee tai loukkaa. Niistä on opittava ennen kuin ne johtavat pahempaan ja pidentyneeseen kierteeseen.

Kotona ja koulussa on hyvä keskustella siitä, millainen käytös ja toiminta on hyvää ja hyväksyttävää. Esimerkiksi toisen haukkuminen pihalla tai facebookissa läskiksi tai homoksi ei ole hauska vitsi.

Suurin osa huomatuista kiusaamistapauksista käsitellään koulussa KiVa tai Verso-ohjelman kautta. Ne selvitetään opettajan tai sovittelijaksi koulutetun oppilaan kanssa. Jututetaan kiusattua, sitten kiusaajaa ja lopulta kaikkia asianosaisia yhdessä. Joissain vakavimmassa tilanteissa tarvitaan paikalle myös vanhemmat. Törkeimmissä kiusaamistapauksissa käytänteen pitäisi olla se että kiusaajan on vaihdettava koulua eikä kiusatun.

Jäljet jää -havainnollistus

Lapset saavat kukin oman paperiarkkinsa. Sitten heitä pyydettään rypistämään se mytyksi, polkemaan ja lyömään sitä, mutta ei kuitenkaan repimään paloiksi. Sen jälkeen lapsia pyydetään oikaisemaan paperi ja katsomaan, kuinka likainen ja täynnä jälkiä ja taitteita paperiarkki on.

Lapset kehoitetaan pyytämään anteeksi paperilta. ”Nuo jäljet eivät milloinkaan häviä, vaikka kuinka yrität poistaa niitä. Se on samaa, mitä kiusaaja tekee muille. Vaikka hän pyytää anteeksi jälkikäteen, arvet eivät ikinä häviä.”

 

Ongelma ei aina ratkea koulussa

Suurin osa koulukiusaamisesta tapahtuu välitunneilla, mutta kiusaaminen jatkuu usein myös koulun jälkeen. Puuttuminen koulussa voi lopettaa kiusaamisen siellä, mutta se voi  jatkua netissä tai tekstiviesteillä. Tähän tarvitaan vanhempien ja hyvien kaverien valppautta.

Kiusaamisella voi olla vaikutusta lapsen itsetuntoon, motivaatioon, oppimiseen, kouluviihtyvyyteen, kaverisuhteisiin ja jopa ammatinvalintaan.

Lue lisää koulukiusaamisesta lisää Wikipediasta, MLL:n sivuilta, KiVa-koulun vanhempainpaketista, MLL:n vanhempainiltavirikkeestä, LE:n aamutv:n Vihan-veli näytelmäjutusta, Lapseni oli koulukiusaaja -yleisönosastokirjoituksesta sekä aineisto yhdestä MLL:n vanhempainillasta.