Koronatuntemuksia

Viimeaikoina  on ollut vaikeaa kirjoittaa ja editoida keskittyneesti vertaistarinoita. Päässä ja somessa surisevat sadat koronamielipiteet: asiantuntijat lääkärit, yrittäjät, poliitikot, vihastuneet, salaliittoteoreetikot, heikkojen signaalien varhaiset näkijät sekä päreensä polttaneet.

Virus on vienyt lähes kaiken vapaan ilmatilan. Pelko nakertaa sisuksiamme. Vaaroja sekä uhkia nähdään nyt joka puolella. Satunnaiset ohikulkijat ovat muuttuneet potentiaaleiksi oireettomiksi viruskantajiksi. Ohi kyynärtaipeiden pärskijät ärsyttävät enemmän kuin yleisten vessojen lattiaroiskeet. 

Pandemia on ajanut meitä nurkkaan kuin viikatemies.  Yli miljoonalla ei ole mahdollisuutta tehdä etätyötä. Lapsi on vietävä päiväkotiin ja kouluun, vaikka ei haluaisikaan. Puoli miljoonaa on lomautusuhan alla. Kaikki ovat epätietoisia tulevasta.

Olen ylpeä opettajistamme. Parissa viikossa lähes kaikki alkoi sujua etäopetuksessa kansallisella tasolla. Kukaan ei pääse enää piiloon teamseja ja zoomeja. Muutoin kokoukset, työt tai  opinnot eivät etene. Paluu epänormaaliin arkeen on kuitenkin edessä. Viimeistään kesäksi.

Lapset näyttävät sopeutuvan. Tosin kaikilla lapsilla ei ole yhtä hyvät lähtöolosuhteet. Miten etäkoulu ja kotieristys sujuu kodeissa jota on kohdannut konkurssi, ero, varattomuus, päihde- ja mielenterveyshaitat? Kun vanhemmat eivät jaksa tai välitä auttaa koulussa. Eivätkä tee edes lämmintä ruokaa. 

Kotonamme ei ole käynyt vieraita kahteen kuukauteen. Turvavälit ovat pitäneet kaupassa. Ystäville ja sukulaisille on soiteltu ja someviestitelty. Onneksi luonto ja kävely rauhoittaa ylikierroksilla käyvää mieltä ja kehoa. 

Isovanhemmat haluaisivat halata jo lapsenlapsiaan. Tuntea kosketuksen haurauden ja herkkyyden. Jopa ihmeen. Mutta juuri kosketus ja kontakti on pelon ytimessä

Ruotsissa eletään yhä huolettomasti. Koulut, harrastukset, jalkapallokentät , rajat ja ravintolat ovat pysyneet auki, vaikka ruumiita tulee kymmenkertaisesti Suomeen nähden. Onneksi ei kuitenkaan lapsia. Kukaan ei tosin tiedä, ovatko ruotsalaiset hulluja vain nerokkaita. Todelliset vaikutukset talouteen ja psyykeeseen nähdään vasta 4-5 vuoden kuluttua.  

Anders Tegnell, Mika Salminen, STM:n päällikkönaiset sekä HUSin eri edustajat, mallintajat ja virologit  ovat nyt aikamme ruutuhahmoja. Päivittäin muuttuvat käyrät kohoilevat, jyrkkenevät ja madaltuvat. Koskaan ei tilastomatematiikka ole kiinnostanut kansanjoukkoja kuin nyt. Todennäköisyyksien ja kuolleiden laskennat ovat syrjäyttäneet lauantain ja keskiviikon lottonumerot. Euroviisujen pisteiden sijaan ruutu täyttyy eurokuolleista.

KELA sai 70 000 täysin uutta ammattiryhmäläistä turvakainaloonsa, kun kahvilat, ravintolat, kampaajat, kuntosalit, käsityöläiset, freelancerit, taiteilijat menettivät asiakkaansa ja keikkansa parissa yössä. Pien- ja yksinyrittäjät elivät ilman taloudellisia suojapuskureita ja liittojen taloudellista tukea. Ehkä tilanne muuttuu tulevaisuudessa. Ehkä korona vie meitä lähemmäs perustulon kaltaista turvapuskuria.

Hallitus sai melkoisen tulikasteen. On mokailtu ja hapuiltu. Mutta on myös toimittu jämäkästi. Meillä ei olla sooloiltu vaan kuunneltu herkällä korvalla rajoituksien kohdalla terveys- ja oikeusalan asiantuntijoita. Vaikka se tekee kansan syvissä riveissä kipeää. Presidentti Niinistö on varoittanut meitä antamasta pelolle valtaa. Juuri pelko tekee meistä pakokauhuisia, itsekkäitä ja epävarmoja. 

Osa päättäjistä ja asiantuntijoista myöntää rehellisesti epävarmuutensa sekä koronatiedon kertyessä ristiriitaiset lausuntonsa. Emme vielä tiedä, miten tämä virus käyttäytyy.  Virusta on hidastettu ja hillitty. Kadonnut se ei ole.

Pelko ja toinen aalto kytevät silti alitajunnassamme.  Alkanut vuosi 2020 on ollut täynnä metsäpaloja, tulvia, heinäsirkkaparvia ja muita ilmestyskirjan näkyjä. Näyttääkö luonto meille varoitusmerkkejä itsekkäästä käyttäytymisestämme. Henkilökohtaisesti tämä kevät on ollut pakollinen jarrutus. Arki muuttuu, en vain tiedä kuinka paljon.

Aasialaisinfluenssa riehui vuonna 1957-1958 ja keuhkokuumeeseen kuoli yli kaksi miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Voi olla että aasialaisten tapa pitää maskia on pitkä juonne tuolta ajalta. Se on ollut varmasti eräänlainen taakkakuorma kuten talvisota ja Lapin poltto saksalaisten perääntyessä meille suomalaisille. 

Espanjantauti, lavantauti, tuberkuloosi kurittivat karulla kädellä aikanaan vielä viime vuosisadalla. Nyt pieni näkymätön virus kaataa vahvojakin kansantalouksia.

Koronan jälkipyykkiä pestään varmasti pitkään. Jälkiviisaita ilmestyy. Oikeassaolijoita ja virheiden osoittelijoita riittää. On tehty liian vähän liian myöhään. Liikaa liian varhain. Väärin tai väärässä järjestyksessä. Mielipiteitä ja malleja tuntuu netistä löytyvän joka lähtöön. Rokote tai laumasuoja ovat tällähetkellä kirkkaimmat johtotähtemme. Siinä välissä kulkee hybridinen testaa-jäljitä-eristä-hoida viivytysketju.

Millaisia jälkiä pandemia jättää? Uskallammeko enää halata toisiamme?  Mikä on tilanne vuoden tai kahden kuluttua Suomessa? Tästä viruslamasta tullee syvempi kuin 90-luvun talouslamasta.  Jakaudummeko uudella tavalla kahtia hyvä- ja huono-osaisiin, onnekkaisiin ja onnettomiin. Koronan (tuho)jäljet voivat pahimmillaan siirtyä eteenpäin sukupolvien ketjussa kuten lama tai sota-aika. 

Vappuna kadut  ja puistot olivat tyhjiä. Ravintoloiden ylösalaisin kasatut tuolit pöydillä on virusajan tulvasymbolit. Kun koulut ja päiväkodit aukeavat toukokuussa, monet hyväosaiset kokevat että käynnissä on turha ihmiskoe.  

Koronakyttääminen lisääntyy ja siihen on kovin helppoa sortua. Leikkipuistot, kauppakeskukset, pallokentät.  Toisia tuomitaan miettimättä taustoja. Paha olo on purettava johonkin. Olen itsekin vihainen omaa voimattomuuttani ja pelkoani kohtaan.

Aiemmin olimme todella onnekkaita, emme vain tienneet sitä. Emme vaikka keikuimme vuosia onnellisuus- ja oppimistilastojen kärjessä.  Nyt kaipaamme entiseen arkeemme tästä viruksen vankeudesta.

Kukaan ei osaa sanoa, milloin tämä painajainen loppuu. Emme tiedä millaiseksi arki palautuu epidemian jälkeen ja milloin rokote ja tiede tuovat lohtua ja toivoa. Mutta tästäkin selvitään. Tavalla tai toisella.

Media luo nyt uusia sankaritarinoita. Sinnikkäistä yrittäjistä jotka keksivät uusia keinoja pitää yllään elikeinoaan. Pihataiteilijoista, asiointiavustajista, taksikuskeista, sairaanhoitajista ja tapaamiskonteista. Niistä jotka kaiken pelon, vihan ja kauhun keskellä näyttävät että valoa ja toivoa on yhä.

Tämä kirjoitus on tehty kirjailijoiden Juha Itkosen ja Kjell Westön kirjeenvaihdon innoittamana.