Kotiinsa jumiutuneet

Me muutettiin kun olin viidennellä luokalla. Kotikuntaan jäi ne vähätkin ystävät joihin oli vaivalla saanut hankittua kaverisuhteen. Yläasteelta asti oonkin sitten viettäny vapa-ajan aika lailla omissa oloissani.

Mua vituttaa tää harmaa arkimössö. Tietokonepelitkään eivät tuo enää semmosta merkityksellistä sisältöä ja potkua kuin pentuna. Pää ei meinaa kestää koulunkäyntiä.

Herään syön, käyn koulua, jumitan koneella kalsareilla,  kuuntelen ja katson sarjoja ja musaa, yritän nukkua. Porukoilla asuminen ahdistaa muttei ole varaa tai voimia muuttaa poiskaan. Unirytmi on ihan päin helvettiä ja hillun netissä joskus öitä, kun en vain saa unta.

Ei mua hirveästi jaksa kiinnostaa mitä mieltä musta ollaan. En mä koe olevani “syrjäytynyt”. Mä oon omasta halustani eristäytynyt. Ei kukaan ole syrjinyt mua pois toisten ilmoilta. Mä en juuri jaksa välittää mun ulkonäöstä. Oon ehkä ulkopuolisille outo ja ahdistunut ihminen, mutta tää on mun elämää.

Parhaana tai pahimpana seuralaisena mulla on ollut jo kolme vuotta masennus tai ehkä enemminkin juurisyynä unettomuus. Aina välillä on ollut itsetunto-ongelmia ja itsetuhoajatuksia. Usein tuntuu että mä en oo mitään.

Harvat asiat kiinnostavat tai innostavat mua enää. En kaipaa tai tarvitse ketään. En missään nimessä jaksa hakeutua mihinkään typeriin ihmissuhdepeleihin tai kaljabileisiin.  

En olis ala-asteella arvannut että tässä käy näin paskasti. Voimia ei juuri ole. Tulevaisuutta on lähes mahdotonta suunnitella, kun nykyhetkikin vaatii jatkuvaa ponnistusta. Ymmärrän, että kukaan (vanhemmat, opettajat, oppilashuolto) ei oikein saa irti musta mitään. En mä itsekään saa itsestäni mitään irti.  

En jaksa funtsia tulevaisuutta. Toivottavasti oon sitten joskus paremmassa jamassa kuin nykyään. Yli kuuden tunnin yöunet auttaisivat asiaa.

Toisaalta en mä usko että mä muutun vuodessa parissa paremmaksi tai onnellisemmaksi, jos ja kun alan syömään vaikkapa Citalopamia.  En koe että ulkopuolisilla tai psykologeilla ois juuri keinoja parantaa mun arkea ja olotilaa.

Tää juttu on lähinnä mun oman pään vankila. Mä oon nyt tässä mun tosielämäpelin levelillä jäänyt vaan hetkellisesti jumiin. Toivottavasti mä jonain päivänä vapaudun siitä muutoin kuin oman käden kautta.

Hikikomori on japania ja tarkoittaa omaan huoneeseensa jumiutunutta ihmistä.  Komeroituminen on sosiaalisen vetäytymisen muoto, jolle ominaista on itse valittu yksinäisyys. Komeroitumisen taustalla voi olla  kyvyttömyys täyttää yhteiskunnan asetettamia vaatimuksia. Kun nuoret putoavat pois yhteiskunnan tukirattaista, he saattavat kohdata lannistavan byrokratiaviidakon. Arjen haasteet ja erilaiset aktivointisuunnitelmat voivat murskata heidät ja viedä loputkin vähäisistä voimista. Heille on helpompi vaihtoehto jäädä vain pettyneenä kotiin ilman tukia, töitä ja koulutusta.