Lukukoirat kirjastolla

Puolivälinkankaan kirjasto sulkee ovensa nykyisissä tiloissaan 20. joulukuuta. Kirjasto avataan ensi keväänä uusissa tiloissa Paulaharjun koulussa. Tarkempaa aikaa ei vielä tiedetä.

elsa_ja_miisa

Ennen sulkeutumista kaksi lukukoiraa Miisa ja Curttu sekä niiden omistaja Tarja Nevalainen vierailevat Puolivälinkankaan kirjastolla ke 18.12  klo 17.00 – 18.30. Kirjastosta voi varata tällöin spontaanisti kymmenen minuutin mittaisia lukuaikoja Miisan kanssa varauslapusta. Tämän lisäksi kirjastolla on lasten ja aikuisten kirjavinkkauksia sekä kahvi- ja mehutarjoilu. Myös poistokirjoja on myynnissä.

Lukemaan opetteleminen on haastava homma lapsille. Tästä syystä Suomessa on alettu käyttää lukukoiria lukemisen apuna. Suomessa on tällä hetkellä muutamia lukukoiria eri puolella maata. Yksi näistä on haukipuutalainen Miisa. Miisa on  kiltti shetlanninlammaskoiria ja on toiminut Haukiputaan koululla lukukoirana 2012 syksystä asti. Curttu on tullut mukaan tänä syksynä.

Lukukoiralle voi tulla lukemaan kuka tahansa. Erityisesti henkilö jolla  on jokin haaste kuten ääntämisongelma, lukihäiriö tai jännittäminen. Lukutilanne on rauhallinen omassa ei-julkisessa tilassa. Koiraa voi taputella ja sen kanssa lueskella. Koira ei arvostele kenenkään lukemista. Se ei moiti eikä keskeytä. Lukukoira kuuntelee kärsivällisesti miten tahansa tapailevaa luentaa. Samoin sille kelpaa kaikki kirjallisuus saduista aikuisten teksteihin

Miisa tykkää lapsista ja tarinoista. Lukukoira pötköttää tai istuu matollaan ja kuuntelee. Jotkut lapset esimerkiksi näyttävät kirjoista kuvia sille ja koira todella katsoo niitä.

Lue lisää kirjavinkkaukseasta tai kuuntele YLEn radiopätkä. Tutustu myös Oulun kaupunginkirjaston Kirjastoreitti sivustoon, jossa esillä nyt esimerkiksi lasten kuvituksia.

 

Video: Rantapohjavideot, Artikkelikuva: Maiju Törmänen

Kirjastolla voi tutustua myös Lukuinto-projektiin liittyvään 2B-luokkalaisten pienoismalleihin vielä 20.12. saakka.

 

Koirajuttu_Kaleva

Yllä Kaleva 19.12.2013 Lue myös lukijoiden kommentteja Kalevasta