Reviirinpuolustajat

Opettajat ovat ajaneet itsensä erinomaisuutensa häkkiin eivätkä päästä reviirilleen ketään. Vanhemmista ja ulkopuolisista asiantuntijoista ei ole todellista apua koulun arjen pyörittämisessä, koska he ovat vain satunnaisia (häiriö)vieralijoita. Pakolliset oppilaskunnat – who cares. Päättäkööt silloin tällöin puuhapäivästä ja lempiruokapäivästä.

Opettajat toistelevat samaa mantraa hankkimastaan rautaisesta ammattitaidosta ja takertuvat tuntijakoon kuin hukkuva oljenkorteen. ”Koska laki niin nyt vain määrää.” ”Eikä mistään ylimääräisestä suunnittelusta tai vanhempainviihdyttämisestä makseta.”

Meidän tekemää työmäärää ei ymmärretä! Kokonaistyöaikakeskustelu ja -pohdiskelu nähdään vain opettajan kutsumusammatin väheksyntänä säästökurimuksessa toimimivan työnantajan suunnalta. ”Eivätkö kehittäjät ja uudistajat tiedä kuinka paljon opettajat oikeasti tekevät työtä.” Toisaalta eivätkö opettajat huomaa etteivät asiantuntijat vuosiin ole työskennelleet vain klo 8-16, vaikka näennäisesti palkka maksetaan tuosta ajasta. Kertokaahan opettajat missä asiantuntijatyöpaikassa maksetaan tänään täysimääräisesti ylityötunneista: suunnittelusta, sähköpostien läpikäynnistä, ylimääräisistä ja yllättävistä palavereista, myyntiponnisteluista. Kertokaa opettajat esimerkiksi niille vuodessa usein jopa alle 20 000 euroa ansaitseville 160 000 itsensätyöllistäjille, freelancerille ja ”pakkoyrittäjille” kuinka vaativaa on vakivirassa/työsuhteessa kohdata eri sidosryhmiä ja heidän ”kohtuuttomia” toivomuksiaan.

Ulkopuoliset neuvonantajat. Opettajat naureskelevat muiden näennäispedagogien ehdotuksille ”Tulepa itse kuule kokeilemaan tuota (naurettavaa) ideaa 30 oppilaan luokkaan. Mutta heillä ei ole pienintäkään aikomusta päästää sinne ketään ulkopuolista. Ja esimerkiksi juuri  vanhemmat ovat näitä tietämättömiä ja kyseenalaistavia ulkopuolisia.

Vanhempia ei kiinnosta? Tyypillinen opettajien vasta-argumentti on että mistä niitä täyspäisiä vanhempia saadaan sinne koululle, kun eivät ne ole kiinnostuneita niistä vanhempainilloista tai lasten tekemisestä ylipäätään. No, niitä vanhempia saadaan koululle kun koulu tehdään kutsuvaksi ja yhteistyökykyiseksi. Aivan kuten niistä yhdistyksistä ja tapahtumista, jotka vuosi toisensa jälkeen ovat uusiutuneet ja ymmärtäneet kuinka vapaaehtoiset ja osallistujat pidetään tyytyväisinä ja virkeinä.

Maailma ja oppiminen muuttuu. Ongelma on että toimiessaan ylioptimoidussa toimintaympäristössään lakien ja asetusten mukaisesti, opettajat eivät tunnusta ääneen: oppimisen ja koulun maailma on muuttunut. Ja muutospaineet vain kasvavat kiihtyvästi, vaikka sitä kuinka toisin selittäisi. Aivan kuten työelämä on muuttunut viimeisimmän viiden vuoden aikana melko rajusti erityisesti teollisuudessa. Ja koulu on juuri teollisen ajan ”tuote”,  joka ei ihan vielä ole joutunut todelliseen muutosmyllläkkään.

Kuilu roolien välillä. Tosin opettajat ovat itsekin vanhempia, jotka tässä roolissa huomaavat etteivät ne toisten koulujen laiskat ja avuttomat opettajat osaa edes tiedottaa kotien kannalta tärkeistä asioista niin kuin esimerkiksi meidän koululla tehdään itsestäänselvyytenä. Kuilu koulussa on yhtä suuri kuin se että lääkäri ymmärtäisi potilaiden parasta toivovaa omaisen näkökulmaa. Mitä ne tulevat neuvomaan ja ehdottelemaan kaiken maailman nettipuoskareiden ja homeopaattien kotkotuksia… kuka tässä on koulutettu lääkäri…

Digidigi, höpöhöpö? Uusi teknologia on useimmille opettajille samanlainen kauhistus kuin hevosmiehille auto ja metsureille metsäkone. Siinähän on vaaraa että tulee itse tarpeettomaksi. Ja oppiahan voi oikeasti vain opettajan vaikutuksen alaisena! Eihän yhtenäiset mahdollisuudet toteudu kun kaikilla perheillä ei ole varaa älykännykköihin. Tosin nykyoppikirjakustannuksilla saataisiin kyllä hankittua jokaiselle yksi kännykkä, tabletti tai läppäri. Mutta kun hyvää bisneestä tehneet kustantamot eivät olleet varautuneet näin nopeaan digitalisoitumiseen oppiaineiden sisällöntuotannon suhteen. Ja hinnoittelumallit on hieman hukassa ilmaisen aloituskynnyksen digimaisemissa.

Ei enää sijaa opettamiselle? Tiedonjakoa ei tarvita entiseen malliin vaan  yhä enemmän oppimisen taitoa. ”Mutta kun meillä ei ole aikaa opettaa, kun aika menee kaikkeen muuhun tarpeettomaan.” Ehkä sen voi käänttää ajatukseksi että nykylapsilla ei ole valmiuksia oppia tulevine diagnooseineen ja kunta vaikeuttaa opettamista kaiken maailman lomakkeilla ja turhilla laatupalavereilla. Ja vielä ne vain omien lastensa etua ajavat vanhemmat, jotka eivät ole kyenneet perustaitoja antamaan itsekään kasvattajina… Mutta tässä  on sisäinen vaara poiketa harhapolulle, sillä oppimisen ja opettamisen kenttähän oli vain opettajia varten.

Molemminpuolinen arvostus. Minulta kysytään usein että mitä konkreettista muutettavaa minulla olisi vanhempana antaa koulumaailmaan. Koska sehän olisi (ja on) jo tehty jos se olisi helppoa ja toimivaa. Ensimmäinen toiveeni kuuluu: luokaa lisää kohtaamisen areenoita ja tilaa vuorovaikutukselle. En minä vanhempana teidän opetusosaamistanne kyseenalaista. Kuten en omaanikaan osaamistani yhteisöllisenä kehittäjänä viidentoista vuoden kokemuksella, kovat oppirahat plus velat maksaneena.  Älä opettaja ota rakenteavaa kritiiikiä henkilökohtaisesti, arvosteluni kohdistuu useinmiten järjestelmään, toimintatapoihin, kuttuuriin, ei yksilöön.

Opettajia ja varsinkin muutosketteriä opettajia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan!