Verkkokohina

Oulun Koulun Kohinaa on oululaisten alakouluikäisten lasten kirjoituksista ja kuvaamataidon töistä tehty lehti. Lehden painos on vuosittain noin 11 000 kappaletta. Oppilaat myyvät lehteä 7 euron hintaan ja saavat siitä myyntipalkkion. Lehden tuotosta osa jaetaan oppilaille stipendeinä ja lisäksi tuotolla kustannetaan oululaisten 5.-luokkien tutustumiskäynti Kierikkikeskukseen. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran keväällä 1957.  Lehteä julkaisee Oulun opettajien ammattiyhdistys. Lue myös Kalevan juttu Kohinasta 2009

 

Uuden teknologian myötä koulut ovat alkaneet tehdä omia laajennettuja Verkkokohinoita. Näin se sujuu helpoiten.

1. Taita koulun kuvistyöt ja tarinat esimerkiksi PowerPointilla.

2. Tee julkaisusta pdf-tiedosta.

3. Luo oma tili issuu.com -alustalla ja julkaise Verkkokohina verkkolehtenä.

Esimerkillistä työtä on tehnyt esimerkiksi Pöllönkangas.

 

verkkokohina2013